Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 24.11.2021/Pykälä 6


 

 

Dnro 165/01.08.00/2021

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 6

Dosentin arvon myöntäminen FT Olavi Louherannalle

FT Olavi Louheranta on hakenut psykiatrisen antropologian (Psychiatric Anthropology) dosentin arvoa Itä-Suomen yliopistoon. Dosenttihakemus on pantu vireille 18.1.2021 Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa.

 

Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito.

 

Humanistinen osasto on todennut Louherannan hakeman dosentuurin tarkoituksenmukaiseksi osaston opetuksen ja tutkimuksen kannalta seuraavin perustein: "FT Olavi Louherannan tutkimus kohdistuu psykiatrisen ja yleisemmin medikaaliantropologian alaan. Suomalaista Siperian tutkija Otto Donneria koskevaa väitöstutkimustaan Louheranta laajensi hiljattain psykiatrisen antropologian näkökulmasta. Pääosa hänen väitöskirjansa jälkeisestä tutkimuksesta on kuitenkin sijoittunut monitieteisiin tutkimushankkeisiin, joissa antropologinen asiantuntijuus yhdistyy psykiatrian, lääketieteen, kriminologian ja hoitotieteen keskusteluihin. Louherannalla on kokemusta paitsi monitieteisestä yhteistyöstä myös jatko-opiskelijoiden ohjaamisesta ja muusta opetustoiminnasta. Näin ollen katsomme, että hänen dosentuurinsa vahvistaisi kulttuuriantropologian tutkimus- ja opetustoimintaa Itä-Suomen yliopistossa ja vahvistaisi toiminnan tieteidenvälistä luonnetta."

 

Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää dosentin arvon myöntämisestä.

 

Filosofisen tiedekunnan dekaani päätti kutsua asiantuntijoiksi (20.5.2021) dosentti Jutta Ahlbeckin (Åbo Akademi) ja dosentti Kaisa Kuurneen (Helsingin yliopisto) antamaan lausuntonsa FT Olavi Louherannan tieteellisestä pätevyydestä psykiatrisen antropologian (Psychiatric Anthropology) dosentin arvoa varten. Dekaanin nimeäminä asiantuntijoina toimineet Ahlbeck ja Kuurne puoltavat dosentin arvon myöntämistä Louherannalle.

 

Louheranta on suorittanut seuraavat tutkinnot: FT (kulttuuriantropologia) v. 2007 (Helsingin yliopisto), TM v. 1993 (Helsingin yliopisto). Lisäksi hän on suorittanut psykiatrian erillisopinnot v. 2003 (Itä-Suomen yliopisto), ylemmän erityistason Psykoterapeutin tutkinnon v. 2005 (Itä-Suomen psykoterapiayhdistys ry) sekä työnohjaajan koulutuksen v. 2007 (Kirkon koulutuskeskus). Nykyisessä tehtävässään työnohjaajana sekä kehitys- ja tutkimustyössä (Niuvanniemen sairaala) Louheranta on toiminut 1.1.2008 alkaen. Hän on toiminut mm. osa-aikaisena tutkijatohtorina vv. 2013-2015 sekä 2016-2019 (THL/Niuvanniemen sairaala), tutkijana vv. 2008-2009 (THL/Niuvanniemen sairaala), sairaalapappina vv. 1999-2009 (Kuopion seurakuntayhtymä) ja nuorempana tutkijana vv. 1998-1999 (Helsingin yliopisto).

 

Dosentilta vaaditaan hyvä opetustaito (Yliopistolaki 558/2009). Dekaani voi vapauttaa hakijan opetusnäytteen antamisesta, jos opetusansiot ovat tiedekunnan dosenttiohjeen mukaisesti todennettavissa muutoin. Dekaani on 8.11.2021 tekemällään päätöksellä vapauttanut Louherannan opetusnäytteen antamisesta ja todennut opetusansiot hakemusasiakirjojen perusteella.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto toteaa, että FT Olavi Louheranta täyttää yliopistolaissa mainitut dosentin arvon edellytykset ja myöntää Louherannalle psykiatrisen antropologian (Psychiatric Anthropology) dosentin arvon Itä-Suomen yliopistoon.

 

Päätös Esityksen mukainen.