Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 20.12.2021/Pykälä 4


 

 

Dnro 752/01.01.02/2020

 

Valmistelija Arja Hirvonen

§ 4

Dekaanin ehdotus rehtorille säteilybiologian ja säteilyn terveysvaikutukset, erityisesti ionisoiva säteily osa-aikaisen (10 %) määräaikaisen professorin tehtävän täytöstä. Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

 Yliopiston rehtori on ottanut tiedekuntaneuvoston esityksestä professori Sisko Salomaan säteilybiologian ja säteilyn terveysvaikutukset, erityisesti ionisoiva säteily osa-aikaiseen (55 %) määräaikaiseen professorin tehtävään ajalle 1.12.2017-31.5.2020 sekä sen jälkeen määräaikaiseen osa-aikaiseen (10 %) professorin tehtävään ajalle 1.5.2020-31.12.2021. Määräaikainen professuuri sijoittuu tiedekunnan ympäristö- ja biotieteiden laitokselle ja pohjautuu hankerahoitukseen. Salomaa toimii osa-aikaisen professuurin ohella Säteilyturvakeskuksessa.

 

Ajalle 1.1.2022-30.6.2022 sijoittuvan jatkon (10 %) kautta varmistetaan meneillään olevien toimintojen loppuunsaattaminen.

 

Professori Sisko Salomaan cv ja julkaisuluettelo ovat asiakohdan liitteenä. Yliopistolain (558/2009) 33 §:n mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin, kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määrärajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset.

Yliopistolain (558/2009) 33 §:n mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin, kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määrärajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n mukaan professorin palvelusuhteeseen toistaiseksi tai yli kaksivuotiskaudeksi valittavan tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n mukaan dekaani päättää professorin tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Dekaani päättää, vaaditaanko professorilta käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Säteilybiologian ja säteilyn terveysvaikutukset, erityisesti ionisoiva säteily osa-aikaisen (10 %) professorin tehtävän tehtäväntäyttöseloste sisältää johtosäännön edellyttämät tehtäväalan ja tehtävämäärityksen sekä esityksen tehtävään kutsuttavasta. Luonnos tehtäväntäyttöselosteesta liitteenä.

 

Kutsuttava on hyväksynyt tehtäväntäyttöselosteen ja tehtävämäärityksen.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee säteilybiologian ja säteilyn terveysvaikutukset, erityisesti ionisoiva säteily osa-aikaisen (10 %) professorin tehtävän tehtäväntäyttöselosteen sekä dekaanin ehdotuksen tehtävään kutsuttavasta.

Päätös Esityksen mukainen.