Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 17.01.2022/Pykälä 7


 

 

Dnro 42/00.01.01/2022

 

Valmistelija Annikki Honkanen

§ 7

Tiedekuntaneuvoston päätösvallan siirtäminen opetussuunnitelmia ja opiskelijavalintaperusteita koskevissa asioissa

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 § mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on muun muassa päättää opetussuunnitelmista ja tutkintovaatimuksista sekä opiskelijoiden valintaperusteista. Tiedekuntaneuvosto voi siirtää päätösvaltaansa kuuluvan asian dekaanin tai tiedekunnan alaisen yksikön johtajan ratkaistavaksi. Toiminnan sujuvuuden näkökulmasta on tarkoituksenmukaista, että tiedekuntaneuvosto siirtää päätösvaltaansa seuraavasti.

 

 

  1. Päätösvallan siirtäminen opetuksesta ja tutkimuksesta vastaaville varadekaaneille siten, että opetuksesta vastaava varadekaani päättää perustutkintokoulutuksen opetussuunnitelmien ja opiskelijavalintaperusteiden muutoksista sekä opetusohjelmista seuraavaa lukuvuotta varten, ja tutkimuksesta vastaava varadekaani jatkotutkintokoulutuksen opetussuunnitelmien ja opiskelijavalintaperusteiden muutoksista sekä opetusohjelmista seuraavaa lukuvuotta varten.

 

-          Opetussuunnitelmien (pl. opetusohjelmat) pienten muutosten hyväksyminen.

Opetussuunnitelmalla tarkoitetaan tutkintorakenteita, opintojaksokuvauksia, opetusta ja opintoja koskevia sääntöjä ja määräyksiä sekä pysyväismääräyksiä. Merkittävät muutokset hyväksyy aina tiedekuntaneuvosto. Merkittäviksi muutoksiksi katsotaan mm. tutkinnon rakennetta koskevat muutokset, aiemmin opetussuunnitelmaan hyväksytyn opintojakson poisjääminen siten, ettei sitä voi suorittaa millään tavalla.

 

-          Opetusohjelmien hyväksyminen seuraavaa lukuvuotta varten.

Opetusohjelmalla tarkoitetaan opetuksen ja tenttien aikatauluja sekä opettajia ja tentaattoreita. Opettajat ja tentaattorit voidaan hyväksyä myös opetussuunnitelmien osana.

 

-          Opiskelijavalintaperusteiden muutosten hyväksyminen.

 

 

Dekaani voi siirtää toimivaltaansa kuuluvan asian varadekaanin, harjoittelukoulun johtavan rehtorin tai tiedekunnan muun henkilön ratkaistavaksi (JS 10 §).

 

 

  1. Päätösvallan siirtäminen opetuksesta ja tutkimuksesta vastaaville laitosten varajohtajille siten, että opetuksesta vastaava laitoksen varajohtaja päättää perustutkintokoulutuksen opetusohjelmamuutoksista ja tutkimuksesta vastaava laitoksen varajohtaja jatkotutkintokoulutuksen opetusohjelmamuutoksista lukukauden aikana.

 

-          Opetusohjelmamuutosten hyväksyminen lukukauden aikana. Silloin kun opetus koskee useaa laitosta, ennen päätöksen tekemistä on kuultava ko. laitosjohtajia.

 

 

Johtaja voi siirtää toimivaltaansa kuuluvan asian varajohtajan tai muun laitoksen kuuluvan

henkilön ratkaistavaksi. Johtaja voi siirtää hänelle siirrettyä päätösvaltaa erillisillä päätöksillä varajohtajalle, ellei sitä ole delegointipäätöksessä kielletty (JS 12 §).

 

Esitys:  Tiedekuntaneuvosto siirtää päätösvaltaansa kokouksessa esitetyllä ja tarkennetulla tavalla ja kieltää toimivallan delegoinnin edelleen. Päivitetty esitys on kuvattu asiakohdassa § 7.

 

Päätös Esityksen mukainen.