Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 24.01.2022/Pykälä 7


 

 

Dnro 1861/01.01.03/2021

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 7

Dekaanin esitys akateemiselle rehtorille yliopisto-opettajan, parodontologia, tehtävään otettavasta henkilöstä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10§:n 5 momentin, kohdan 9 mukaan dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Itä-Suomen yliopiston lääketieteen laitoksella, hammaslääketieteen yksikössä, on ollut haettavan yliopisto-opettajan (parodontologia) tehtävä toistaiseksi.

 

Tehtävään haki määräaikaan mennessä HLL Simeon Luukka.

 

Yliopisto-opettajan tulee olla soveltuvan ylemmän yliopistotutkinnon suorittanut henkilö, jolla on hyvä käytännön perehtyneisyys opetustehtävien alaan ja hyvä opetustaito (johtosääntö 31§).

 

Yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, suomen tai ruotsin, jolla hänen on annettava opetusta (Asetus 770/2009). Tiedekunnan dekaani myöntää erivapauden yliopistoasetuksen kielitaitovaatimuksiin (johtosääntö 33§).

 

Hammaslääketieteen yksikkö esittää, että yliopisto-opettajan tehtävään, (parodontologia) nimitetään toistaiseksi HLL Simeon Luukka 1.2.2022 alkaen toistaiseksi. Lääketieteen laitoksen johtaja puoltaa esitystä. Esitys perusteluineen on liitteenä.

 

Simeon Luukka on valmistunut hammaslääketieteen lisensiaatiksi vuonna 2018 Itä-Suomen yliopistosta. Hänen cv:nsä on liitteenä.

 

HLL Simeon Luukalta vaaditaan opetusnäyte.

 

Itä-Suomen yliopiston toimivaltamääräyksen (1.1.2017) mukaisesti dekaani tekee esityksen neliportaisen uramallin mukaisen toistaiseksi täytettävän tehtävän, pl. professorit, täyttämisestä akateemiselle rehtorille.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.