Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 3


 

 

Dnro 534/01.01.03/2022

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 3

Dekaanin esitys akateemiselle rehtorille yliopistolehtorin, farmasia/toksikologia, tehtävään otettavasta henkilöstä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

-Suomen yliopiston johtosäännön 10§:n 5 momentin, kohdan 9 mukaan dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Itä-Suomen yliopiston toimivaltamääräyksen (1.1.2017) mukaisesti dekaani tekee esityksen neliportaisen uramallin mukaisen toistaiseksi täytettävän tehtävän, pl. professorit, täyttämisestä akateemiselle rehtorille.

 

Itä-Suomen yliopiston farmasian laitoksella on ollut haettavana yliopistonlehtorin (farmasia/toksikologia) tehtävä toistaiseksi.

 

Tehtävää haki määräaikaan mennessä kaksi hakijaa: FaT Heidi Sahlman ja FT Frank Adusel-Mensah.

 

Yliopistonlehtorin palvelussuhteeseen valittavan tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31§).

 

Yliopiston opetus- ja tutkimustehtävää hoitavalta vaaditaan, että hän hallitsee sen kielen, suomen tai ruotsin, jolla hänen on annettava opetusta (Asetus 770/2009). Tiedekunnan dekaani myöntää erivapauden yliopistoasetuksen kielitaitovaatimuksiin (johtosääntö 33§).

 

Hakijoilla on tehtävään vaadittava soveltuva tohtorintutkinto.

 

Tehtäväntäyttöryhmä toteaa arviointimuistionsa (liite) yhteenvetona, että FaT Heidi Sahlman n omaa hakijoista parhaimmat edellytykset toimia farmasian/toksikologian yliopistonlehtorin tehtävässä.

 

Farmasian laitos esittää, että FaT Heidi Sahlman nimitetään po. yliopistonlehtorin tehtävään toistaiseksi 1.8.2022 alkaen.

 

FaT Heidi Sahlman on valmistunut farmasian tohtoriksi vuonna 2012 Itä-Suomen yliopistosta. Hän on suorittanut myös yliopistopedagogiikan PD-koulutuksen v. 2018 ja ammatillisen opettajankoulutuksen v. 2020.

 

FaT Heidi Sahlmanin CV ja julkaisuluettelo ovat liitteenä.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.