Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 19


 

 

Dnro 1281/03.01.00/2021

 

Valmistelija Emma Mertakorpi

§ 19

Erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen valintaperusteet ja aloituspaikat lukuvuodelle 2022-2023

Yliopistolain 36§ (558/2009) mukaan yliopisto päättää opiskelijavalinnan periaatteista. Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9.4 §:n mukaan tiedekuntaneuvosoton tehtävänä on päättää opetussuunnitelmista ja tutkintovaatimuksista sekä opiskelijoiden valintaperusteista. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 56/2015, (muutettu asetuksella 55/2020) määrittävät ammatillisen jatkokoulutuksen ottamisen edellytyksistä ja valinnan perusteista.  Ammatillisen jatkokoulutuksen osalta noudatetaan kansallisesti sovittuja yhteisiä valintaperusteita.

 

Lääketieteen ja hammaslääketieteen ammatillista jatkokoulutusta Suomessa tarjoavat tiedekunnat ovat valmistelleet erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen valintaperusteet kevään 2022 aikana. Nykyinen haku- ja valintamenettely on ollut käytössä erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksessa 1.1.2019 alkaen ja valintaperusteita on tarkasteltu ja kehitetty valtakunnallisella yhteistyöllä valintakierroksien jälkeen.  Liitteessä 1 tiedekuntaneuvostolle esitetään valintaperusteet lukuvuoden 2022-2023 osalta. Muutokset tiivistetysti:

 

. Valintaprosessin hallinnoinnin ja päätöksenteon yksinkertaistaminen

Kaikkien erikoisalojen aloituspaikkamäärät päätetään kesäkuussa koko lukuvuodeksi ja avataan syksyn päähakuun. Syksyn päähaussa täyttämättä jääneet paikat avataan kevään lisähakuun kuten edellisenäkin lukuvuonna. Yleislääketieteen ja työterveyshuollon lukuvuosittaiset aloituspaikat jaetaan kuitenkin erikoisalan päättämässä suhteessa syksyn päähakuun ja kevään lisähakuun.

 

. Haastattelu

  • Erikoisalan vastuuhenkilö päättää toteutetaanko haastattelu etäyhteyksillä vai lähihaastatteluna.
  • Haastattelukielen osalta valintaperusteisiin lisättiin lause "Yliopistosta riippumatta erikoisalan vastuuhenkilön päätöksellä haastattelu voidaan poikkeuksellisesti toteuttaa kokonaan ruotsin kielellä, mikäli vastuuhenkilö katsoo, että koulutuksen suorittaminen pääosin ruotsin kielellä on mahdollista (esim. Ahvenanmaan koulutuspaikat)."
  • Kielitaidon tarkastaminen ei ole osa haastattelussa tehtävää arviointia. Ohjeisiin haastattelijoille kirjataan, että riittämättömät viestintätaidot voivat johtaa vastauksen hylkäämiseen

 

. Koejakso

  • Jos koejakso hylätään, erikoisalan vastuuhenkilö on yhteydessä erikoistuvaan jatkosuunnitelmista.

 

. Erikoishammaslääkärikoulutuksen pisteytys

  • Koulutuskokemusta ei huomioida valintapisteytyksessä.

 

. Teknisiä muutoksia

  • Tekstiä on kauttaaltaan stilisoitu ja selkeytetty.

 

Liitteessä 2 on esitys opiskelijavalinnan aloituspaikkamääriksi erikoisaloittain Itä-Suomen yliopistossa lukuvuodeksi 2022-2023 (päähaku ja lisähaku). Aloituspaikkamääriä koskeva esitys perustuu STMn koordinaatiojaoston asettaman asiantuntiatyöryhmän raporttiin aloituspaikkamääristä (pj. Johanna Rellman) ja erikoisalojen vastuuhenkilöiden esittämiin arvioihin alueellisesta koulutustarpeesta.

 

Valintaperusteet ja aloituspaikkamääräesitykset on käsitelty VAJT:ssa 2.5.2022 sekä kaikkien yliopistojen paikallisissa toimikunnissa ja alueellisissa neuvottelukunnissa. Itä-Suomen yliopiston ammatillinen jatkokoulutustoimikunta käsitteli 19.5.2022 ja alueellinen neuvottelukunta 1.6.2022 kokouksessaan valintaperusteet ja aloituspaikkamäärät, ja toimikunnat päättivät esittää ne tiedekuntaneuvostolle hyväksyttäväksi liitteen 1 ja 2 mukaisina.

 

Esitys 1) hyväksyä erikoislääkäri- ja erikoishammaslääkärikoulutuksen valintaperusteet lukuvuodelle 2022-2023 liitteen 1 mukaisesti

2) vahvistaa aloituspaikkamäärät erikoisaloittain lukuvuodelle 2022-2023 liitteen 2 mukaisesti

3) siirtää päätösvaltansa lääketieteen laitoksen johtajalle mahdollisissa liitteitä koskevissa muutosesityksissä valtakunnallisesti yhtenäisen esityksen perusteella

4) valtuuttaa esittelijän tekemään tarvittaessa teknisluontoiset tarkennukset ja/tai lisäykset liitteisiin

 

Päätös Esityksen mukainen.