Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 21


 

 

Dnro 1281/03.01.00/2021

 

Valmistelija Susanna Järvelin-Pasanen

§ 21

Erillisen opinto-oikeuden myöntäminen ukrainalaisille yliopisto-opiskelijoille Itä-Suomen yliopistoon terveystieteiden tiedekuntaan äkillisen humanitäärisen kriisin vuoksi

Yliopistolain (558/2009) 7 §:n 1 momentin mukaan yliopistot voivat järjestää tutkintokoulutuksen lisäksi erikoistumiskoulutusta, tutkintojen osia sisältävää koulutusta täydennyskoulutuksena, avoimena yliopisto-opetuksena tai muutoin erillisinä opintoina sekä muuta täydennyskoulutusta. Itä-Suomen yliopiston opintojohtosäännön 12 §:n mukaan tiedekunnat voivat perustellusta syystä myöntää erillisiä opinto-oikeuksia yksikkönsä antamaan opetukseen.

 

Opinto-oikeutta voi hakea Suomeen saapunut opiskelija, jolla on voimassa oleva opinto-oikeus ukrainalaiseen yliopistoon. Opinto-oikeus voidaan myöntää Ukrainasta Suomeen saapuneelle tilapäisen suojelun päätöksen saaneelle henkilölle. Opinto-oikeuksien myöntäminen perustuu opintojen vaiheeseen (kandidaatti- ja maisteriopinnot) sekä opiskelijan aiemmin suorittamien opintojen soveltuvuuteen suhteessa Itä-Suomen yliopistossa järjestettäviin opintoihin. Opiskelijan tulee osata englannin kieltä. Opiskelija voidaan haastatella kielitaidon ja opiskelijan aiemmin suorittamien opintojen soveltuvuuden varmistamiseksi. Hakemuksesta tulee käydä ilmi hakijan kielitaito, aiemmin suoritettujen opintojen tieteenala ja opintojen määrä sekä mahdolliset muut vapaamuotoiset perustelut. Hakemukseen liitetään kopio passista tai vastaavasta muusta dokumentista.

Erillisiä opinto-oikeuksia Itä-Suomen yliopistoon voi hakea 1.8.2022 alkaen ja niitä voi hakea jatkuvasti 30.5.2023 saakka. Hakemukset käsitellään tiedekunnissa kerran kuukaudessa, 15. päivän jälkeen. Erillinen opinto-oikeus koskee Itä-Suomen yliopiston tiedekuntien antamaa tiedekunnan hyväksymän opetussuunnitelman mukaista englanninkielistä opetusta. Joihinkin opintojaksoihin voi liittyä osallistumisrajoituksia (esim. rajoitettu osallistujamäärä). Terveystieteiden tiedekunnan tarjolla olevat opintojaksot, joihin erillisopinto-oikeus voidaan myöntää, on kuvattuna liitteessä TT:n Sharepointissa osoitteessa: https://studentuef.sharepoint.com/sites/TTopintojaksokuvaukset (Polku: Englanninkielinen opetustarjonta 22-23; Erillisopinto-oikeus opintojaksotarjonta)

 

Tiedekunnan myöntämä opinto-oikeus ei rajaudu koskemaan sen tiedekunnan opetusta, johon erillinen opinto-oikeus myönnetään. Opinto-oikeus myönnetään siihen tiedekuntaan, jonka opetustarjonta vastaa parhaiten opiskelijan aiemmin suorittamia opintoja. Opinnoista ei peritä lukuvuosimaksuja.

 

Erillinen opinto-oikeus myönnetään alkamaan aikaisintaan 1.9.2022, yhdeksi lukuvuodeksi kerrallaan.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto hyväksyy perusteet erillisen opinto-oikeuden myöntämiseksi humanitäärisen kriisin vuoksi.

 

Päätös Esityksen mukainen.