Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 4


 

 

Dnro 876/01.01.02/2021

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 4

Dekaanin esitys Itä-Suomen yliopiston rehtorille LT Johanna Kuusiston ottamisesta professorin, sisätaudit, tehtävään toistaiseksi: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

 

Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on 1.6.2021 tekemällään päätöksellä hyväksynyt professorin, sisätaudit, tehtävän tehtäväntäyttöselosteen.

 

Haettavana ollutta professorin tehtävää haki määräaikaan mennessä kolme hakijaa: LT Johanna Kuusisto, LT Ville Kytö ja LT Jari Laukkanen. Hakijayhteenveto on liitteenä.

 

Yliopistolain (558/2009) 33 §:n 3 momentin mukaan hakijoiden ja kutsuttavien kelpoisuudesta ja ansioista on ennen valintaa pyydettävä lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, kun henkilö valitaan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Asiantuntijan esteellisyyteen sovelletaan hallintolain (434/2003) 27-29 §:ää.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n 1 momentin mukaan Professorin (Professor) palvelussuhteeseen valittavan tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

 

Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on päättänyt 18.5.2021, että sisätautien professorin tehtävään otettavalta vaaditaan käytännöllinen perehtyneisyys tehtävänalaan. Käytännöllinen perehtyneisyys katsotaan olevan henkilöllä, jolla on jonkin sisätautien alan erikoislääkärin oikeudet/tutkinto sekä laaja-alainen kokemus kyseisellä erikoisalalla.

 

Asiantuntijalausunnot tehtävää hakeneiden kelpoisuudesta ja ansioista on dekaanin päätösten 22.12.2021 ja 7.2.2022 mukaan pyydetty seuraavilta henkilöiltä: Steen Dalby Kristensen (Aarhus University) ja Erik Thaulow (University of Oslo). Asiantuntijoiden lausunnot ovat liitteenä.

 

Hakuasiakirjojen ja asiantuntijalausuntojen perusteella tehtäväntäyttötoimikunta esittää, että professorin, sisätaudit, tehtävään nimitetään LT Johanna Kuusisto 1.8.2022 alkaen toistaiseksi. Tehtäväntäyttötoimikunnan esitys ja Johanna Kuusiston hakuasiakirjat ovat liitteenä.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaani tekee rehtorille ehdotuksen professorin tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Johanna Kuusistolta ei vaadita opetusnäytettä.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee nimitysesityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen. Tiedekuntaneuvosto merkitsee tiedoksi, että dekaani Jussi Pihlajamäki on esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn perustuen hallintolain 28 §:n 1 momentin 7-kohtaan (yleislausekejääviys) ja esityksen tekee varadekaani Anna-Liisa Levonen. Tomi-Pekka Tuomainen ei osallistunut asian käsittelyyn perustuen hallintolain 28 §:n 1 momentin 7-kohtaan (yleislausekejääviys).