Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 26.01.2022/Pykälä 4


 

 

Dnro 1266/03.01.00/2021

 

Valmistelija Riikka Myllys

§ 4

Yliopistotutkinto työvoimakoulutuksena: Keskeytynyt varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto (KK) valmiiksi -tilauskoulutus, valintaperusteiden ja opetussuunnitelman hyväksyminen vuodelle 2022

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n 4 kohdan mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on mm. päättää opetussuunnitelmista sekä opiskelijoiden valintaperusteista. Opintojohtosäännön 20 §:n mukaan tutkinto-ohjelman opetussuunnitelmasta tulee käydä ilmi muun muassa tutkintorakenne (ml. opintojaksot ja niiden laajuudet), tutkintovaatimukset sekä tutkinnon ja sen osien osaamistavoitteet, sisällöt, arviointimenetelmät ja opetusmuodot.

 

Liitteenä voimassa olevan kasvatustieteen kandidaatin (varhaiskasvatuksen opettaja) opetussuunnitelman tutkintorakenne ja Yliopistotutkinto työvoimakoulutuksena: Keskeytynyt varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto (KK) valmiiksi -tilauskoulutuksen opiskelijavalinnan perusteet vuodelle 2022. Tilauskoulutukseen valittavat opiskelijat suorittavat KK-tutkinnon voimassa olevan opetussuunnitelman mukaisesti. Kullekin opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma tutkinnosta puuttuvista opinnoista.

 

Esitys Esitän, että tiedekuntaneuvosto hyväksyy liitteenä olevan opetussuunnitelman (tutkintorakenne) sekä valintaperusteet Yliopistotutkinto työvoimakoulutuksena: Keskeytynyt varhaiskasvatuksen opettajan tutkinto (KK) valmiiksi -tilauskoulutukseen vuodelle 2022 liitteiden tarkoittamassa muodossa. Esitän edelleen, että tiedekuntaneuvosto delegoi dekaanille päätettäväksi valintaperusteiden mahdolliset korjaukset ja muutokset.

 

Päätös Esityksen mukainen.