Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.02.2022/Pykälä 10


 

 

Dnro 257/01.01.03/2022

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 10

Tehtäväalan ja tehtävämäärityksen käsittely: yliopistonlehtori, käytännöllinen teologia

Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä.

 

Seuraava teologian osaston tehtävän tehtävämääritys on liitteenä:

Yliopistonlehtori, käytännöllinen teologia, tehtävä

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee tehtävän tehtäväalan ja tehtävämäärityksen. Tehtäväkuvaukseen voidaan tehdä käsittelyn jälkeen tarpeellisia teknisiä muutoksia.

 

Päätös Esityksen mukainen.