Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 07.03.2022/Pykälä 3


 

 

Dnro 1266/03.01.00/2021

 

Valmistelija Riikka Myllys

§ 3

Erillisen opinto-oikeuden valintaperusteiden vahvistaminen filosofiseen tiedekuntaan äkillisen humanitäärisen kriisin vuoksi

Yliopistolain (558/2009) 7 §:n 1 momentin mukaan yliopistot voivat järjestää tutkintokoulutuksen lisäksi erikoistumiskoulutusta, tutkintojen osia sisältävää koulutusta täydennyskoulutuksena, avoimena yliopisto-opetuksena tai muutoin erillisinä opintoina sekä muuta täydennyskoulutusta. Itä-Suomen yliopiston opintojohtosäännön 12 §:n mukaan tiedekunnat voivat perustellusta syystä myöntää erillisiä opinto-oikeuksia yksikkönsä antamaan opetukseen.

 

Opinto-oikeus voidaan myöntää opiskelijalle, jolla on voimassa oleva opinto-oikeus ukrainalaiseen yliopistoon ja Ukrainan kansalaisuus, ja jonka opinnot ovat keskeytyneet sotatoimien vuoksi. Opinto-oikeus myönnetään opiskelijan opintomenestyksen ja suoritettujen opintojen määrän perusteella. Opinto-oikeuden myöntäminen perustuu lisäksi opiskelijan Ukrainassa suorittamien aiempien opintojen soveltuvuuteen suhteessa Itä-Suomen yliopistossa järjestettäviin opintoihin. Opiskelijan tulee osata englannin kieltä.  Opinto-oikeus myönnetään hakemuslomakkeen, sen liitteiden ja mahdollisen haastattelun perusteella.

 

Erillisiä opinto-oikeuksia myönnetään Itä-Suomen yliopistoon yhteensä enintään 20 opiskelijalle. Erillinen opinto-oikeus koskee Itä-Suomen yliopiston tiedekuntien antamaa tiedekunnan hyväksymän opetussuunnitelman mukaista englanninkielistä opetusta. Eräisiin opintoihin voi liittyä soveltuvuustestausta ja osallistumisrajoituksia. Tiedekunnan myöntämä opinto-oikeus ei rajaudu koskemaan sen tiedekunnan opetusta, johon erillinen opinto-oikeus myönnetään. Opinto-oikeus myönnetään siihen tiedekuntaan, jonka opetustarjonta vastaa parhaiten opiskelijan aiemmin suorittamia opintoja.

 

Erillinen opinto-oikeus myönnetään alkamaan aikaisintaan 1.4.2022. Opinto-oikeus päättyy 31.7.2023.

 

Kymmenellä erillisen opinto-oikeuden saaneella opiskelijalla on mahdollisuus saada Itä-Suomen yliopiston rehtorilta apurahaa matka- ja elinkustannuksiin.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto hyväksyy valintaperusteet erillisen opinto-oikeuden myöntämiseksi humanitäärisen kriisin vuoksi

 

Päätös Esityksen mukainen.