Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston hallitus
Pöytäkirja 31.03.2022/Pykälä 6


 

 

Dnro 2/00.03.01/2022

 

Valmistelijat

Talous- ja rahoitusjohtaja Heini Koskenvuori (kohta a)

Sisäinen tarkastaja Helena Eronen (kohdat b-c)  

§ 6

Tarkastustoiminta

  1. Hanketarkastus 2021

 

Yliopistolaissa on säädetty yliopistojen lakisääteisestä tilintarkastuksesta. Itä-Suomen yliopiston tilintarkastusyhteisönä toimii BDO Oy, joka tekee myös rahoittajien (EU, Business Finland, Suomen Akatemia, ministeriöt ja säätiöt) edellyttämät hankerahoituksiin kohdistuvat tarkastukset, joita toteutettiin 20 kpl. Liitteenä 6 on hanketarkastusten vuosiyhteenveto.

 

  1. Sisäisen tarkastuksen toimintakertomus 2021

 

Sisäinen tarkastus on toteuttanut hallituksen hyväksymää vuoden 2021 toimintasuunnitelmaa. Hallitus on käsitellyt lisäksi sisäisen tarkastuksen raportointia kokouksessaan 14.2.2021. Sisäisen tarkastuksen toimintakertomus vuodelta 2021 on liitteenä 7.

 

  1. Sisäisen tarkastuksen toimintasuunnitelma 2022

 

Sisäisen tarkastuksen toimintaohjeen mukaisesti hallitus vahvistaa vuosittain sisäisen tarkastuksen toimintasuunnitelman. Vuodelle 2022 esitetään toteutettavaksi seuraavat tarkastamiskohteet:

 

  1. Toimivaltamääräyksen soveltaminen

 

Yliopiston uusittu toimivaltamääräys on ollut voimassa 1.9.2021 alkaen. Toimivaltamääräyksen mukaisesti tehdessään sitoumuksia yliopiston nimissä toimijan on aina varmistuttava siitä, että hänellä on toimivalta tehdä aiottu sitoumus.

 

Sisäisen tarkastuksen toimena tehdään otanta yliopiston nimissä tehdyistä sitoumuksista ja selvitetään, miten sitoumusten tekemisessä sovelletaan voimassa olevaa toimivaltamääräystä.

 

  1. Matkalaskut

 

Yliopiston matkustusohjetta on päivitetty useaan otteeseen vuosien 2018-2021 aikana. Vuotta 2020 koskevassa tilintarkastuksen havaintona on nostettu puutteita matkalaskujen liitteissä. Tilintarkastajat suosittelevat säännöllistä matkalaskujen tarkastamista sisäisen tarkastuksen toimena etenkin sen jälkeen, kun matkustusohjeita on päivitetty.

 

Sisäisen tarkastuksen toimena vuoden 2021 tarkastuskohteeksi otetaan matkalaskut. Jatkossa matkalaskujen tarkastaminen otetaan vuosittaiseksi sisäisen tarkastuksen toimeksi.

 

Esitys Hallitus merkitsee kohtien 6 a-b asiat tiedoksi ja hyväksyy sisäisen tarkastuksen vuoden 2022 tarkastuskohteiksi toimivaltamääräyksen soveltamisen ja matkalaskut kohdan 6 c mukaisesti.

 

Päätös Esityksen mukaisesti.