Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.04.2022/Pykälä 4


 

 

Dnro 501/01.01.02/2022

 

Valmistelija Arja Hirvonen

§ 4

Professorin, ympäristöaltisteiden toksikologia, tehtävän tehtäväntäyttöseloste ja dekaanin ehdotus apulaisprofessori Marjut Roposen kutsumiseksi tehtävään. Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

FT, dosentti Marjut Roponen on otettu apulaisprofessorin, ympäristöaltisteiden toksikologia, Tenure Track -tehtävään ajalle 1.8.2018-31.7.2022. Tehtävä on sijoitettu tiedekunnan ympäristötieteiden ja biotieteiden laitokselle.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 30 §:n mukaisena tiedekunnan tehtävätäyttötoimikuntana on toiminut arviointiryhmä puheenjohtajanaan varadekaani Jussi Kukkonen, professori Annele Virtanen sovelletun fysiikan laitokselta, professori Markku Tukiainen tietojenkäsittelytieteen laitokselta, professori Timo Lanki ympäristö- ja biotieteiden laitokselta sekä hallinnollisena asiantuntijana johtava hallintopäällikkö Arja Hirvonen.

 

Toimitettujen asiakirjojen ja haastattelun perusteella arviointiryhmä päätyi siihen, että lainmukaiset edellytykset kutsumenettelyn käynnistämiseksi täyttyvät ja että apulaisprofessori Marjut Roponen on kutsuttavissa alansa professuuriin. Tenure Track toimikunta on puoltanut arvioinnin käynnistymistä kokouksessaan 23.3.2022.

 

Asiakohdan liitteenä ovat arviointiryhmän muistio sekä Roposen cv, opetusportfolio ja julkaisuluettelo.

 

Yliopistolain (558/2009) 33 §:n mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin, kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määrärajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n mukaan professorin palvelusuhteeseen toistaiseksi tai yli kaksivuotiskaudeksi valittavan tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n mukaan dekaani päättää professorin tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Dekaani päättää, vaaditaanko professorilta käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. Dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Tehtävän tehtäväntäyttöseloste sisältää johtosäännön edellyttämät tehtäväalan ja tehtävämäärityksen sekä esityksen tehtävään kutsuttavasta.

 

Professorilta ei edellytetä käytännön perehtyneisyyttä tehtävänalaan.

 

Luonnos tehtäväntäyttöselosteesta on asiakohdan liitteenä. Kutsuttava on hyväksynyt tehtäväntäyttöselosteen ja tehtävämäärityksen.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee ympäristöaltisteiden toksikologian professorin tehtäväntäyttöselosteen sekä dekaanin ehdotuksen tehtävään kutsuttavasta.

 

Päätös Esityksen mukainen.