Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 9


 

 

Dnro 1714/01.01.03/2021

 

Valmistelija Marko Junkkarinen

§ 9

Dekaanin ehdotus yliopistonlehtorin, innovaatiojohtaminen, tehtävään otettavasta: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultu-aan.

 

Yliopistonlehtorin, innovaatiojohtaminen, tehtävä on sijoitettu kauppatieteiden laitokselle (Kuopion kampus). Tehtävä on ollut haettavana 18.3.2022 päättyneenä aikana. Tehtävää hakivat määräaikaan mennessä KTM Ahmed Al-Sherif, KTT Suvi Heikkinen, YTT Pasi Hirvonen, TkT Ahmad Moussa, KTT Ville-Veikko Piispanen ja PhD (Pub.admin.) Pekka Valkama.

 

Tiedekuntaneuvoston 14.2.2022 käsittelemän tehtäväkuvauksen mukaan "Yliopistonlehtorin tehtävänä on antaa vastuullisen ja kestävän innovaatiojohtamisen perus-, aine- ja syventävää opetusta, harjoittaa alan tutkimusta sekä osallistua oppiaineen tutkimushankkeisiin ja hallintotehtäviin. Yhdessä oppiaineen professorien ja muun henkilöstön kanssa yliopistonlehtori kehittää oppiaineen koulutusta ja tutkimusta sekä valmistelee ja koordinoi alan tutkimushankkeita. Innovaatiojohtamisen tutkimusta tehdään yliopiston monitieteisissä tutkimusyhteisöissä, erityisesti terveyteen ja kiertotalouteen liittyen."

 

Kauppatieteiden laitos on esittänyt, että yliopistolehtorin, innovaatiojohtaminen tehtävään otetaan Pasi Hirvonen 1.1.2023 lukien. Varasijalle esitetään KTT Ville-Veikko Piispasta.  Laitoksen esitys perusteluineen on liitteenä.

 

YTT Pasi Hirvonen täyttää johtosäännössä mainitut yliopistonlehtorin palvelussuhteen ehdot ja tehtävämäärityksessä mainitut edellytykset. Dekaani on laitoksen esityksestä päätöksellään 5.5.2022 vapauttanut Hirvosen opetusnäytteen antamisesta, sillä hänen opetusansionsa käyvät ilmi hakemusasiakirjoista.

 

Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että YTT Pasi Hirvonen otetaan yliopistonlehtorin, innovaatiojohtaminen, tehtävään 1.1.2023 lukien ja varasijalle esitetään KTT Ville-Veikko Piispasta.

 

Esitys  Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta YTT Pasi Hirvosen ottamiseksi yliopistonlehtorin, innovaatiojohtaminen, tehtävään 1.1.2023 lukien sekä KTT Ville-Veikko Piispasen asettamisesta varasijalle.

 

Päätös Esityksen mukainen.