Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 18.05.2022/Pykälä 5


 

 

Dnro 268/03.04.09/2022

 

Valmistelija Salli Anttonen

§ 5

KM Milja Pollarin kotitaloustieteen alaan kuuluvan väitöskirjan arvosteleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 1.8.2018 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on arvostella väitöskirjat. Filosofisen tiedekunnan erikseen antamien ohjeiden (21.5.2014) mukaan väitöskirjat arvostellaan asteikolla I - L.

 

KM Milja Pollarin väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus "Perusopetuksen kestävä ruokakasvatus - ruokahävikki kotitalouden, maantiedon ja biologian oppikirjoissa" on tarkastettu julkisesti 6.5.2022. Vastaväittäjä professori Johanna Mäkelä (Helsingin yliopisto) sekä tiedekunnan edustaja vanhempi yliopistonlehtori Sirpa Kärkkäinen puoltavat väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä kasvatustieteen tohtorin tutkintoa varten ja esittävät sille arvosanaa cum laude approbatur.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 44 §:n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta.

 

Väittelijällä ei ole huomautettavaa lausunnoista. Vastaväittäjän ja tiedekunnan edustajan lausunnot ovat esityslistan liitteenä.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 29 §:n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne monijäsenisen hallintoelimen jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään.

 

Linkki väitöskirjaan: https://erepo.uef.fi/handle/123456789/27276

 

 

Esitys Asiassa annettujen lausuntojen perusteella tiedekuntaneuvosto arvostelee Milja Pollarin väitöskirjan arvosanalla cum laude approbatur.

 

Päätös Esityksen mukainen.