Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.06.2022/Pykälä 8


 

 

Dnro 366/01.01.03/2021

 

Valmistelija Marko Junkkarinen

§ 8

Dekaanin ehdotus OTT Heikki Kallion ottamisesta apulaisprofessorin (vakinaistamispolku, Tenure Track), rikosoikeus, tehtävään: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Apulaisprofessorin (vakinaistamispolku, Tenure Track), rikosoikeus, tehtävä on ollut haettavana 7.2.2022 päättyneenä hakuaikana. Tehtävää hakivat (4): OTT Kallio Heikki, OTT Koskela Tarja, OTT Luoto Lauri ja OTT Sutela Mika. Hakijayhteenveto liitteenä.

 

Tehtäväkuvauksen mukaan:

 

"Apulaisprofessorin, rikosoikeus (vakinaistamispolku, Tenure Track) tehtävä sijoittuu Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan oikeustieteiden laitokselle.

Vakinaistamispolku (Tenure Track) avataan haettavana olevassa tehtävässä apulaisprofessorin tasolta lähtien. Kauden lopussa arvioidaan mahdollisuus nostaa tehtävään valittu ansioittensa perusteella seuraavalle tasolle (professori) ilman hakumenettelyä. Tehtävään valitun kanssa sovitaan työsopimuksen tekemisen yhteydessä tarkemmin niistä kriteereistä, tavoitteista ja tuloksista, jotka kauden aikana tulisi saavuttaa, jotta siirtyminen seuraavalle urapolun tasolle olisi mahdollista.

Apulaisprofessorin tehtävänä on antaa rikosoikeuden opetusta osana laitoksen eri oppiaineiden perus-, aine- ja syventäviä opintoja sekä ohjata pro gradu -tutkielmia. Apulaisprofessori harjoittaa rikosoikeuden tutkimusta, ohjaa rikosoikeuden jatko-opiskelijoita, hankkii täydentävää rahoitusta alan tutkimushankkeille sekä kehittää ja johtaa alan tutkimusryhmää. Apulaisprofessori kehittää alansa tutkimusta monitieteisessä yhteistyössä yliopiston sisällä ja organisoi monitieteisiä tutkimushankkeita.

Tehtävä pyritään täyttämään 1.3.2022 alkaen neljän (4) vuoden määräajaksi. Määrä-aikaisuuden perusteena on vakinaistamispolku (Tenure Track)."

 

Kyseisen tehtävän tehtäväntäyttötoimikunta (tutkimusjohtaja Matti Turtiainen (pj.), professori Ismo Pölönen, yliopistonlehtori Seita Romppanen ja dekaani Sari Rissanen) esittää yksimielisesti asiantuntijalausuntoihin sekä hakemusasiakirjoihin perustuen, että tehtävään otetaan OTT Heikki Kallio. Varasijalle esitetään valittavaksi OTT Tarja Koskela.

 

Tehtäväntäyttötoimikunnan laatima valintamuistio on liitteenä. Lisäksi liitteenä ovat asiantuntijalausunnot (professori Minna Kimpimäki, Lapin yliopisto ja professori Kimmo Nuotio, Helsingin yliopisto)

 

Tehtäväntäyttötoimikunnan puheenjohtaja on päätöksellään vapauttanut Kallion opetusnäytteen antamisesta, sillä hänen opetusansionsa käyvät ilmi hakemusasiakirjoista. OTT Heikki Kallio täyttää johtosäännössä mainitut apulaisprofessorin palvelussuhteen ehdot ja tehtävämäärityksessä mainitut edellytykset.

 

Dekaanin ehdotus rehtorille on, että OTT Heikki Kallio otetaan apulaisprofessorin (vakinaistamispolku, Tenure Track), rikosoikeus, tehtävään neljän vuoden määräajaksi 1.8.2022 lukien. Määräaikaisuuden perusteena vakinaistamispolku, Tenure Track.

 

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta OTT Heikki Kallion ottamiseksi apulaisprofessorin (vakinaistamispolku, Tenure Track), rikosoikeus, tehtävään 1.8.2022 lukien. Varasijalle esitetään valittavaksi OTT Tarja Koskela.

 

Päätös Esityksen mukainen.