Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 6


 

 

Dnro 812/01.01.03/2022

 

Valmistelija Arja Hirvonen

§ 6

Tiedekunnassa täytettäväksi tuleva matematiikan alan yliopistonlehtorin, tehtävän tehtävänala ja tehtävänmääritys. Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 11 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävänalasta ja tehtävämäärityksestä.

 

Tiedekunnassa valmistellun mukaisesti Joensuun kampukselle esitetään täytettäväksi matematiikan alan vakinainen yliopistonlehtorin tehtävä. Tehtävä täytetään sisäisen haun kautta.

 

Tehtäviin kuuluvat:

. Matematiikan perusopintojen kehittäminen tekniikan sivuainekoulutukseen soveltuvaksi kokonaisuudeksi opettajankoulutuksen ja matematiikan tutkijankoulutuksen tarpeet huomioon ottaen ja kehitystyön koordinointi muiden perusopinnoista vastaavien opettajien kanssa.

. Itsenäinen matematiikan alan opetus ja opetuksen kehittäminen.

. Matematiikan alan koulutusyhteistyön edistäminen tiedekunnassa ja myös laajemmin yliopistokentässä.

. Uusien oppimisympäristöjen ja/tai uusien opetusmenetelmien kehittäminen matematiikan opintoihin.

. Matematiikan perus-, aine- ja syventävän opetuksen tehtävät, opinnäytteiden ohjaaminen sekä alan tutkimuksen harjoittaminen.

. Osallistuminen oppiaineen tutkimushankkeisiin ja hallintotehtäviin.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee täytettäväksi tulevan matematiikan alan yliopistonlehtorin tehtävänalan ja -määrityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.