Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 22.08.2022/Pykälä 3


 

 

Dnro 444/01.01.02/2022

 

Valmistelija Marko Junkkarinen

§ 3

Dekaanin ehdotus KTT Jani Saastamoisen ottamisesta professorin, yrityksen taloustiede, tehtävään (eteneminen Tenure Track -vakinaistamispolulla): tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Tehtäväselosteen mukaan:

"Professorin edellytetään tekevän monitieteistä tutkimusta erityisesti laskentatoimen ja taloustieteen erilaisilla sovellusalueilla. Professorin tehtävänä on tutkimuksen lisäksi antaa tehtävänalaan liittyvää opetusta, ohjata väitöskirjoja ja pro gradu -tutkielmia sekä osallistua laitoksen muuhun toimintaan. Opetus toteutetaan joko suomen tai englannin kielellä. Tehtävään valittavalta edellytetään hyvää suomen kielen taitoa sekä kykyä ohjata ja opettaa englannin kielellä.

 

Tehtävässä edellytetään aktiivista osallistumista kilpaillun tutkimusrahoituksen hakemiseen, tutkimusprojektien johtamiseen ja kansainväliseen verkostoitumiseen.

Täytettävänä olevaan professorin tehtävään ei edellytetä käytännöllistä perehtyneisyyttä tehtäväalaan.

 

Tehtävä on tarkoitus täyttää kutsusta 1.1.2023 lukien toistaiseksi".

 

Yliopistolain (558/2010) 33 §:n 2 momentin mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin, kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määräajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset. Tehtävään on tarkoitus kutsua KTT Jani Saastamoinen.

 

Yliopistolain (558/2009) 31 §:n mukaan hakijoiden ja tehtävään kutsuttavien kelpoisuudesta ja ansioista on ennen valintaa pyydettävä lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, kun henkilö valitaan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Asiantuntijan esteellisyyteen sovelletaan hallintolain 27-29 §:iä. Asiantuntijoiden valinnasta, toiminnasta ja tehtävästä määrätään tarvittaessa johtosäännössä.

 

Asiantuntijalausunnot KTT Jani Saastamoisen kelpoisuudesta ja ansioista kyseessä olevaan professorin tehtävään on pyydetty dekaanin 20.5.2022 tekemän päätöksen mukaisesti seuraavilta: professori Heli Arminen (LUT) ja professori Petri Sahlström (Oulun yliopisto).

 

Asiantuntijat ovat lausunnossaan todenneet, että KTT Jani Saastamoinen on kiistatta kelpoinen professorin, yrityksen taloustiede, tehtävään.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n mukaan professorin palvelussuhteeseen tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

 

Professorin, yrityksen taloustiede, tehtäväntäyttötoimikunta (professori Saara Julkunen pj., professori Mervi Niskanen, professori Anu Puusa ja dekaani Sari Rissanen) esittää yksimielisesti asiantuntijalausuntoihin sekä hakemusasiakirjoihin perustuen, että KTT Jani Saastamoinen otetaan tehtävään.

 

KTT Jani Saastamoinen täyttää johtosäännön 31 §:ssä mainitut professorin kelpoisuusvaatimukset. Hän on kiistatta kelpoinen professorin, yrityksen taloustiede, tehtävään. Tehtäväntäyttötoimikunnan puheenjohtajan päätöksellä Jani Saastamoinen on vapautettu opetusnäytteen antamisesta. Opetustaidon on arvioitu täyttävän johtosäännön 31 § edellytykset (hyvä opetustaito).

 

Dekaanin ehdotus rehtorille on, että Jani Saastamoinen otetaan 1.10.2022 lukien professorin, yrityksen taloustiede, tehtävään.

 

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta KTT Jani Saastamoisen ottamisesta professorin, yrityksen taloustiede, tehtävään 1.10.2022 lukien toistaiseksi.

 

Päätös Esityksen mukainen.