Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston hallitus
Pöytäkirja 21.06.2022/Pykälä 7


 

 

Dnro 2/00.03.01/2022

 

§ 7

Muut asiat

 

  1. Sansia Oy:n osakkuus 

 

Itä-Suomen yliopisto käyttää yhteishankintayksikkö Sansia Oy:n  palveluita hankintojen kilpailutukseen. Sansia Oy edellyttää 

asiakkailtaan yhtiön omistajuutta eikä enää lähtökohtaisesti 

palvele muita kuin osakkaita, jonka takia yhtiön osakkuus on 

tullut ajankohtaiseksi. Yliopisto on saanut tarjouksen (liite 4) 

liittyä yhtiön osakkaaksi, jonka kautta Sansia Oy:stä tulee 

yliopiston hankintalain tarkoittama sidosyksikkö. 

 

Lisätietoja Sansia Oy:stä yhtiön vuoden 2021  vuosikertomuksesta (liite 5). 

 

Esitys:          Itä-Suomen yliopisto hyväksyy liitteenä 4 olevan Sansia Oy:n 

tarjouksen yhtiön osakkuudesta ja merkitsee yhden Sansia Oy:n 

osakkeen merkintähintaan 2.000 euroa. Hallitus valtuuttaa 

rehtorin allekirjoittamaan asiaan koskevan puitesopimuksen 

(liite 6) ja muut tarvittavat asiakirjat. 

 

Päätös: Esityksen mukaisesti.

 

  1. Muita asioita ei ollut.
  2. Hallitus totesi seuraavien kokousten olevan:

 

7.9.2022 klo 9-15 Kuopio (hallitus ja kollegion tapaaminen)

8.11.2022 klo 9-21 Joensuu (hallitus ja iltakoulu) 

14.12.2022 klo 9-14 Helsinki 

 

Puheenjohtaja vahvistaa kunkin kokouksen lopullisen  järjestämistavan vallitsevaan koronavirustilanteeseen  perustuen.