Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 21.09.2022/Pykälä 3


 

 

Dnro 1128/01.01.02/2022

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 3

Professorin, soluneurobiologia, tehtäväntäyttöseloste apulaisprofessori Katja Kannisen kutsumiseksi tehtävään: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston A.I. Virtanen - instituutti on esittänyt strategisessa henkilöstösuunnitelmassaan, että vakinaistamispolun vaatimusten täyttyessä apulaisprofessori (tenure track) Katja Kanninen voidaan kutsua professorin, soluneurobiologia, tehtävään toistaiseksi.

 

Terveystieteiden tiedekunnan tenure track-toimikunta on arvioinut täsmentävien kriteerien täyttymistä ja todennut, että apulaisprofessori (tenure track) Katja Kannisen kohdalla voidaan käynnistää kutsumenettely ja asiantuntija-arviointi. Tehtävän sijoitusyksikkö on A.I. Virtanen-instituutti.

 

Kutsumenettelyn perusteena esitetään seuraavaa:

 

Katja Kanninen on suorittanut solubiologian maisterin tutkinnon vuonna 2001 Jyväskylän yliopistossa ja filosofian tohtorin (neurobiologia) tutkinnon vuonna 2009 Kuopion yliopistossa. Neurobiologian dosentin arvo hänelle on myönnetty vuonna 2014 Itä-Suomen yliopistosta.

 

Katja Kanninen toimii parhaillaan apulaisprofessorina (Tenure Track) A.I. Virtanen - instituutissa. Aiemmin hän on toiminut siellä akatemiatutkijana (2016-2021), tutkijatohtorina (2013-2014) ja yliopistotutkijana (2015-2016). Hän on ollut myös tutkijavaihdossa University of Melbournessa, Australiassa (2010-2012, 2015).

 

Katja Kannisen julkaisuluettelo sisältää yli 80 vertaisarvioitua tieteellistä alkuperäisartikkelia. Hän on ohjannut kahdeksan valmistunutta väitöskirjatyötä ja ohjaa parhaillaan seitsemää. Hän on toiminut väitöskirjan esitarkastajana kuusi kertaa. Tutkimusrahoitusta Katja Kanninen on hankkinut noin 2,5 milj. euroa.

 

Katja Kannisen CV ja julkaisuluettelo ovat liitteenä.

 

Edellä esitetyillä perusteilla Katja Kanninen täyttää kutsumenettelyn edellytykset professorin, soluneurobiologia, tehtävään.

 

Yliopistolain (558/2009) 33 §:n 2 momentin mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määräajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n 1 momentin mukaan professorin (Professor) palvelussuhteeseen valittavan tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n kohdan 6 mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus professorin tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä ja johtosäännön 10§ kohdan 5 mukaan dekaani päättää professorin tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Dekaani valitsee myös asiantuntijat antamaan lausunnon professorin tehtävään hakeneista tai kutsuttavasta (johtosääntö 10§ kohta 6).

 

Soluneurobiologian professorin tehtävän tehtäväntäyttöseloste on liitteenä. Tehtäväntäyttöseloste sisältää johtosäännön edellyttävät tehtävänalan ja tehtävänmääritykset. Selosteessa ei vaadita ko. tehtävään kutsuttavalta käytännöllistä perehtyneisyyttä tehtävänalaan.

 

Seloste sisältää myös esityksen siitä, että tehtävää täytettäessä käytetään kutsumenettelyä Katja Kannisen kutsumiseksi tehtävään. Suostumus on liitteenä.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee ehdotuksen tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä.

 

Päätös Esityksen mukainen.