Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 21.09.2022/Pykälä 5


 

 

Dnro 1225/01.01.03/2020

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 5

Dekaanin esitys neliportaisen uramallin vakinaisten tehtävien tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä.

 

Haettavaksi on tulossa seuraavat tehtävät:

 

Hoitotieteen laitos

Yliopisto-opettaja, hoitotiede, 1.1.2023 alkaen toistaiseksi

 

Yliopisto-opettajan tehtävänä on opettaa perusopintoja hoitotieteen oppiaineessa, opettaa ja ohjata jatkuvan oppimisen opinnoissa sekä opettaa ja ohjata kansainvälisiä perustutkinto-opiskelijoita. Lisäksi tehtävänä on osallistua hoitotieteen laitoksen kansainvälisten opiskelijoiden ohjaukseen, oppiaineen opetuksen laitostehtäviin ja laitoksen viestintään

 

Hoitotieteen laitos

Yliopisto-opettaja, hoitotiede, 1.1.2023 alkaen toistaiseksi

 

Yliopisto-opettajan tehtävänä on opettaa perusopintoja hoitotieteen oppiaineessa, opettaa ja ohjata jatkuvan oppimisen opinnoissa. Tehtävänä on lisäksi osallistua opintojen ohjaukseen sekä oppiaineen opetuksen laitostehtäviin.

 

Lääketieteen laitos, kliinisen lääketieteen yksikkö

Kliininen opettaja, psykiatria, 1.1.2023 alkaen toistaiseksi

 

Kliinisen opettajan tehtävänä on antaa psykiatrian alan perus- ja syventävää opetusta, harjoittaa alan tutkimusta sekä osallistua oppiaineen opetuksen suunnitteluun ja kehittämiseen, ja opetushallinnollisiin tehtäviin sekä erikoistuvien lääkäreiden ja syventävien ohjaukseen.

 

Tiedekuntaneuvostoa kuultuaan dekaani päättänee po. tehtävänaloista esityksen mukaisesti.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.