Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 3


 

 

Dnro 1304/01.01.02/2022

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 3

Molekulaarisen neurodegeneraation professorin tehtävä, tehtäväntäyttöseloste tutkimusjohtaja Annakaisa Haapasalon kutsumiseksi tehtävään toistaiseksi: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston A.I. Virtanen - instituutti esittää strategisessa henkilöstösuunnitelmassaan vuosille 2022-2024, että yksikössä täytetään molekulaarisen neurodegeneraation professorin tehtävä.

 

Laitos esittää, että tehtävä täytetään kutsumenettelyllä niin, että siihen kutsutaan tutkimusjohtaja Annakaisa Haapasalo 1.6.2023 alkaen toistaiseksi.

 

Kutsumenettelyn perusteena esitetään seuraavaa:

 

Annakaisa Haapasalo on suorittanut filosofian tohtorin tutkinnon (neurobiologia/bioteknogia) vuonna 2003 Kuopion yliopistossa. Hänelle on myönnetty neurobiologian dosentin arvo vuonna 2011 Itä-Suomen yliopistosta.

 

Annakaisa Haapasalo toimii parhaillaan A.I. Virtanen-instituutissa tutkimusjohtajana. Hän on toiminut apulaisprofessorina (2015-2019), yliopistotutkijana (2014-2015) ja akatemiatutkijana (2009-2014) Itä-Suomen yliopistossa. Hän on myös toiminut postdoc-tutkijana Massachusetts General Hospitalissa ja Harvard Medical Schoolissa Yhdysvalloissa (2004-2006).

 

Annakaisa Haapasalon julkaisuluettelo sisältää 85 kansainvälistä alkuperäisartikkelia sekä 28 katsausartikkelia. Hän on ohjannut 18 väitöskirjatyötä, joista kolme työtä on parhaillaan ohjauksessa pääohjaajana. Annakaisa Haapasalo on toiminut esitarkastajana viidessä väitöskirjatyössä ja toiminut vastaväittäjänä kolme kertaa sekä dosenttiasiantuntijana kerran. Lisäksi hän on aktiivisesti toiminut muissa akateemisissa asiantuntijatehtävissä, kuten julkaisujen ja apuraha-anomusten arvioitsijana ja arviointipaneelien jäsenenä. Tutkijanuransa aikana Annakaisa Haapasalo on hankkinut yksin tai konsortioiden jäsenenä yhteensä noin 2,5 milj. euroa tutkimusrahoitusta.

 

Annakaisa Haapasalon CV ja julkaisuluettelo ovat liitteenä.

 

Edellä esitetyillä perusteilla Annakaisa Haapasalo täyttää kutsumenettelyn edellytykset professorin, molekulaarinen neurodegeneraatio, tehtävään.

 

Yliopistolain (558/2009) 33 §:n 2 momentin mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määräajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n 1 momentin mukaan professorin (Professor) palvelussuhteeseen valittavan tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus professorin tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä ja johtosäännön 10§ mukaan dekaani päättää professorin tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä tiedekuntaneuvostoa kuultuaan. Dekaani valitsee myös asiantuntijat antamaan lausunnon professorin tehtävään hakeneista tai kutsuttavasta.

 

Molekulaarisen neurodegeneraation professorin tehtävän tehtäväntäyttöseloste on liitteenä. Tehtäväntäyttöseloste sisältää johtosäännön edellyttävät tehtävänalan ja tehtävänmääritykset. Selosteessa vaaditaan tehtävään kutsuttavalta käytännöllinen perehtyneisyys tehtävänalaan.

 

Seloste sisältää myös esityksen siitä, että tehtävää täytettäessä käytetään kutsumenettelyä Annakaisa Haapasalon kutsumiseksi tehtävään. Hänen suostumuksensa on liitteenä.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee ehdotuksen tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä.

 

Päätös Esityksen mukainen.