Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 26.10.2022/Pykälä 6


 

 

Dnro 988/01.08.00/2022

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 6

Kuormitusfysiologian dosentin arvon myöntäminen LT Harri Lindholmille

LT Harri Lindholm on esittänyt, että hänelle myönnettäisiin kuormitusfysiologian (Stress and exercise physiology) dosentin arvo Itä-Suomen yliopistossa terveystieteiden tiedekunnassa. Hakijan CV ja julkaisuluettelo ovat liitteenä.

 

Terveystieteiden tiedekunnan dosenttitoimikunta on todennut kokouksessaan, että dosentuuri on tarkoituksenmukainen opetuksen ja tutkimuksen kannalta. Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on kutsunut asiantuntijoiksi antamaan lausunto LT Harri Lindholmin tieteellisestä pätevyydestä hakemaansa dosentuuriin professori Mikko Tulpon (Oulun yliopisto) ja professori Olli J. Heinosen (Turun yliopisto).

 

Professori Tulppo on antanut lausuntonsa 20.9.2022 ja professori Heinonen 11.10.2022. Molemmat asiantuntijat pitävät hakijaa tieteellisesti pätevänä hakemaansa dosentuuriin ja puoltavat dosentin arvon myöntämistä. Asiantuntijoiden lausunnot ovat liitteenä.

 

Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito.

 

Terveystieteiden tiedekunnan dosenttitoimikunta on todennut käsitellessään hakemusta, että hakija täyttää terveystieteiden tiedekunnan kriteerit opetustaidon osalta.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n kohdan 8 mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää dosentin arvon myöntämisestä.

 

Hakija täyttää yliopistolain 89 §:ssä dosentilta vaadittavan kelpoisuuden sekä terveystieteiden tiedekunnan dosentuuriohjeen dosentin arvoon vaadittavat kriteerit.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto toteaa, että hakija täyttää yliopistolain 89 §:ssä dosentilta vaadittavan kelpoisuuden sekä terveystieteiden tiedekunnan dosentuuriohjeen dosentin arvoon vaadittavat kriteerit ja päättää myöntää LT Harri Lindholmille kuormitusfysiologian dosentin arvon.

 

Päätös Esityksen mukainen. Opintopalveluiden päällikkö Susanna Järvelin-Pasanen on esteellinen osallistumaan asiakohdan käsittelyyn perustuen hallintolain 28 §:n 1 momentin 7-kohtaan (Yleislausekkeen mukainen jääviys)