Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.11.2022/Pykälä 5


 

 

Dnro 2020/03.04.09/2021

 

Valmistelija Annika Karvonen

§ 5

LL Kati Auvisen väitöskirjan arvosteleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 1.8.2018 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on arvostella väitöskirjat. Terveystieteiden tiedekunnan tutkintoja ja opintoja koskevien pysyväismääräysten 13.4 §:n mukaan väitöskirjat arvostellaan asteikolla hylätty-hyväksytty-kiittäen hyväksytty. Kiittäen hyväksytty arvosana edellyttää, että mainintaa esittävät kaksi kolmesta (esitarkastajat ja vastaväittäjä) tarkastajasta.

 

LL Kati Auvisen väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus "Interprofessional medication assessment in older people - Findings from Finnish home care" on tarkastettu julkisesti 28.10.2022. Vastaväittäjä, professori Kaisu Pitkälä (Helsingin yliopisto), puoltaa väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä lääketieteen tohtorin tutkintoa varten ja esittää arvosanaksi hyväksytty. Esitarkastaja, professori Risto Huupponen (Turun yliopisto) puoltaa väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä lääketieteen tohtorin tutkintoa varten ja esittää arvosanaksi hyväksytty. Esitarkastaja professori Mirko Petrovic (Ghent University) puoltaa väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä lääketieteen tohtorin tutkintoa varten ja esittää arvosanaksi kiittäen hyväksytty. 

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 44 §:n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Väittelijällä ei ole huomautettavaa lausunnoista. Esitarkastajien ja vastaväittäjän lausunnot ovat liitteenä.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 29 §:n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne monijäsenisen hallintoelimen jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään.

 

Esitys Asiassa annettujen lausuntojen perusteella tiedekuntaneuvosto arvostelee LL Kati Auvisen väitöskirjan arvosanalla hyväksytty.

Päätös Esityksen mukainen.