Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 13


 

 

Dnro 2020/03.04.09/2021

 

Valmistelija Annika Karvonen

§ 13

TtM Anne Lundenin väitöskirjan arvosteleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 1.8.2018 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on arvostella väitöskirjat. Terveystieteiden tiedekunnan tutkintoja ja opintoja koskevien pysyväismääräysten 13.4 §:n mukaan väitöskirjat arvostellaan asteikolla hylätty-hyväksytty-kiittäen hyväksytty. Kiittäen hyväksytty arvosana edellyttää, että mainintaa esittävät kaksi kolmesta (esitarkastajat ja vastaväittäjä) tarkastajasta.

 

TtM Anne Lundenin väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus "Osaamisen ja näyttöön perustuvan toiminnan jahtaminen hoitotyössä" on tarkastettu julkisesti 18.11.2022. Vastaväittäjä, dosentti Heljä Lundgrén-Laine (Turun yliopisto), puoltaa väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä terveystieteiden tohtorin tutkintoa varten ja esittää arvosanaksi hyväksytty. Molemmat esitarkastajat, dosentti Paula Asikainen (Satakunnan keskussairaala) ja professori emerita Tarja Suominen (Tampereen yliopisto), puoltavat väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä terveystieteiden tohtorin tutkintoa varten ja esittävät arvosanaksi hyväksytty.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 44 §:n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Väittelijällä ei ole huomautettavaa lausunnoista. Esitarkastajien ja vastaväittäjän lausunnot ovat liitteenä.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 29 §:n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne monijäsenisen hallintoelimen jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään.

Esitys Asiassa annettujen lausuntojen perusteella tiedekuntaneuvosto arvostelee TtM Anne Lundenin väitöskirjan arvosanalla hyväksytty.

 

Päätös Esityksen mukainen. Arja Häggman-Laitila ei osallistunut asian käsittelyyn (yleislausekkeen mukainen jääviys).