Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 31.08.2022/Pykälä 8


 

 

Dnro 848/01.01.03/2022

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 8

Yliopistotutkija (vakinaistamispolku, Tenure Track), erityispedagogiikka, erityisesti ennakointi, osallisuus ja oppiminen, tehtävämäärityksen käsittely

Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä.?? 

 

Yliopistotutkijan (vakinaistamispolku, Tenure Track), erityispedagogiikka, erityisesti ennakointi, osallisuus ja oppiminen, tehtävä on tarkoitus täyttää 1.1.2023 alkaen neljän (4) vuoden määräajaksi. Kyseessä on KT Kaisa Pihlaisen urapolulla eteneminen.

 

Kyseisen tehtävän tehtäväntäyttötoimikunta on seuraava:?dekaani Janne Pietarinen (pj.),?professori Kristiina Lappalainen, professori Sari Havu-Nuutinen, professori Hannu Savolainen, johtava hallintopäällikkö Henni Nevalainen ja henkilöstösuunnittelija Nina Miinalainen.

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee tehtävän tehtäväalan ja tehtävämäärityksen. Tehtäväkuvaukseen voidaan tehdä käsittelyn jälkeen tarpeellisia muutoksia.

 

Päätös Esityksen mukainen.