Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 8


 

 

Dnro 996/03.01.00/2022

 

Valmistelija Jarmo Romppanen

§ 8

Englanninkielisen Digital Marketing and Analytics -maisteriohjelman perustaminen ja valintaperusteiden hyväksyminen, sekä englanninkielisten tutkinto-ohjelmien valintaperusteisiin tehtyjen muutosten hyväksyminen

Kauppatieteiden laitos esittää tiedekunnalle uuden englanninkielisen Master's Degree Programme in Digital Marketing and Analytics -maisteriohjelman avaamista tammikuun 2023 ensimmäiseen yhteisvalintaan. Laitoksella on nähty tarve markkinoinnin paremmalle näkyvyydelle/toimivuudelle maisterivaiheessa. Lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Itä-Suomen yliopiston strategia edellyttävät kansainvälisten opiskelijoiden määrän ja laadun kasvattamista. Tämän lisäksi akkreditointiorganisaatio AACSB:lle on 1.12.2022 mennessä raportoitava, kuinka kauppatieteiden laitos on edistänyt kansainvälisten opiskelijoiden määrän/laadun kasvua laitoksella sekä kehittänyt kilpailukykyään.

 

Digital Marketing and Analytics -maisteriohjelmalla on yhteensä 20 aloituspaikkaa niin, että molemmille kampuksille suunnataan 10 paikkaa. Haku suunnataan molemmille kampuksille erikseen. Opetuksen toteutus keskustellaan laitoksella markkinoinnin oppiaineen ja opetusta tarjoavien henkilöiden kesken, jotta laitoksen kansainvälisten ohjelmien välillä löytyy riittävä erilaisuus ja kilpailuetu kirkastuu. Uuteen kv-hakukohteeseen voi hakea suoraan (yht. 20 opiskelijaa; per kampus 10 opiskelijaa) ja myös kauppatieteiden laitoksen sisältä voi tämän ohjelman valita maisterivaiheen suuntautumisvaihtoehdoksi, kuten muihinkin maisterisuuntautumisiin.  

 

Digital Marketing and Analytics -maisteriohjelman johtajaksi tulee professori Tommi Laukkanen.

 

Kauppatieteiden laitoksella on valmisteltu Digital Marketing and Analytics -maisteriohjelman valintaperusteet vuodeksi 2023. Samassa yhteydessä myös International Business and Sales Management ja Tourism Marketing and Management -ohjelmien valintaperusteisiin on tehty pieniä muutoksia. Valintaperusteet ovat asiakohdan liitteenä kokonaisuudessaan.

 

Lisäksi yhteiskuntatieteiden laitos on laatinut englanninkielisen Bachelor of Social Sciences -kandidaattiohjelman valintaperusteisiin muutoksen, jonka mukaan ohjelmaan hyväksytään vuoden 2023 valinnassa 25 uutta opiskelijaa. Valintaperusteisiin ei tule muita muutoksia. Valintaperusteet ovat asiakohdan liitteenä kokonaisuudessaan.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n kohdan 3 mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää koulutusvastuun puitteissa pääaineen perustamisesta sekä lakkauttamisesta, sekä johtosäännön 9 §:n kohdan 4 mukaan päättää opetussuunnitelmista ja tutkintovaatimuksista sekä opiskelijoiden valintaperusteista.

 

Esitys 1. Tiedekuntaneuvosto hyväksyy englanninkielisen Digital Marketing and Analytics -maisteriohjelman perustamisen kauppatieteiden laitokselle ja ohjelmaan laaditut valintaperusteet, sekä muutokset International Sales and Business, Tourism Marketing and Management, ja Bachelor of Social Sciences -ohjelmien valintaperusteisiin

 

2. Tiedekuntaneuvosto delegoi varadekaanille valintaperusteisiin mahdollisesti tehtävät vähäiset täydennykset ja korjaukset.

 

Päätös Esityksen mukainen lukuun ottamatta Bachelor of Social Sciences -ohjelman aloituspaikkamäärän muutosta, joka palautetaan jatkovalmisteluun.