Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.11.2022/Pykälä 5


 

 

Dnro 211/01.08.00/2022

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 5

Dosentin arvon myöntäminen FT Max Ryynäselle

FT Max Ryynänen on hakenut kulttuurintutkimuksen, erityisesti esteettisen kulttuurin (Cultural Research, especially Aesthetic Culture) dosentin arvoa Itä-Suomen yliopistoon. Dosenttihakemus on pantu vireille 12.1.2022 Itä-Suomen yliopiston filosofisessa tiedekunnassa.

 

Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito.

 

Humanistinen osasto on todennut Ryynäsen hakeman dosentuurin tarkoituksenmukaiseksi osaston opetuksen ja tutkimuksen kannalta seuraavin perustein: " Humanistisella alalla yliopistossamme taiteiden tutkimuksen laajin alue on kirjallisuus, niin omana oppiaineenaan kuin merkittävänä osana vieraiden kielten ja kulttuurien koulutusta. Kulttuurintutkimuksessa merkittävällä sijalla on etnomusikologia sekä kulttuurinen aistiympäristötutkimus, jossa yliopiston uraauurtava äänimaisematutkimus on saavuttanut kansainvälistä tunnustusta. Kulttuurintutkimuksen alalla on tutkittu myös muita taiteen muotoja kuten visuaalista kulttuuria ja marginalisoituja taiteen muotoja kuten tatuoimista ja outsider-taidetta. Pitkäaikaisena juonteena on myös yliopiston taiteensosiologinen tutkimusperinne, jossa on systemaattisesti kartoitettu kirjallisuuden ja taiteen kehitystä osana erityisesti suomalaista yhteiskuntaa ja taideinstituutiota.?Max?Ryynäsen ote estetiikkaan on ennakkoluuloton ja laaja-alainen, ja hänen saamisensa dosentiksemme vahvistaa ja täydentää taiteiden tutkimuksen asemaa osastolla.? Dosentti Ryynästä on tarkoitus hyödyntää opinnäytetöiden arvioinnissa ja väitöskirjojen ohjauksessa. Hänen panoksensa on tarpeen myös tutkimushankkeiden valmistelussa."

 

Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää dosentin arvon myöntämisestä.

 

Filosofisen tiedekunnan dekaani päätti kutsua asiantuntijoiksi (13.4.2022) professori Maunu Häyrysen (Turun yliopisto) ja dosentti, yliopistonlehtori Katve-Kaisa Kontturin (Turun yliopisto) antamaan lausuntonsa FT Max Ryynäsen tieteellisestä pätevyydestä kulttuurintutkimuksen, erityisesti esteettisen kulttuurin (Cultural Research, especially Aesthetic Culture) dosentin arvoa varten. Dekaanin nimeäminä asiantuntijoina toimineet Häyrynen ja Kontturi puoltavat dosentin arvon myöntämistä Ryynäselle.

 

Ryynänen on suorittanut seuraavat tutkinnot: FT v. 2009 (Helsingin yliopisto), FL v. 2003 (Helsingin yliopisto) ja FM ja FK v. 1999 (Helsingin yliopisto). Hänelle on myönnetty estetiikan dosentuuri Helsingin yliopistoon v. 2015. Nykyisessä tehtävässään yliopistonlehtorina (Aalto yliopisto) Ryynänen on toiminut v. 1.1.2009 alkaen. Aiemmin hän on toiminut mm. lehtorina vv. 2006-2009 (Helsingin yliopisto) ja projektitutkijana vv. 2003-2006 (Taideteollinen korkeakoulu/Helsingin yliopisto). Lisäksi hän on toiminut mm.  MA-ohjelmapäällikkönä (ViCCA) vv. 2017-2019, osaston varajohtajana vv. 2010-2011 (Aalto Yliopisto/Taiteen laitos) sekä visuaalisen kulttuurin MA-ohjelman johtajana vv. 2006-2009.

 

Dosentilta vaaditaan hyvä opetustaito (Yliopistolaki 558/2009). Dekaani voi vapauttaa hakijan opetusnäytteen antamisesta, jos opetusansiot ovat tiedekunnan dosenttiohjeen mukaisesti todennettavissa muutoin. Dekaani on 14.10.2022 tekemällään päätöksellä vapauttanut Ryynäsen opetusnäytteen antamisesta ja todennut opetusansiot hakemusasiakirjojen perusteella.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto toteaa, että FT Max Ryynänen täyttää yliopistolaissa mainitut dosentin arvon edellytykset ja myöntää Ryynäselle kulttuurintutkimuksen, erityisesti esteettisen kulttuurin (Cultural Research, especially Aesthetic Culture) dosentin arvon Itä-Suomen yliopistoon.

 

Päätös Esityksen mukainen.