Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 12


 

 

Dnro 98/02.00.00/2022

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 12

Tiedekunnan talousarvio vuodelle 2023

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n kohdan 1 mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ja lausua tiedekunnan strategiasta ja talousarviosta. Talousarvion 2023 on valmistelussaan edennyt loppuvaiheeseen. Tiedekuntien, erillis- ja palveluyksiköiden budjeteista muodostuu yliopiston virallinen talousarvio vuodelle 2023, jonka Itä-Suomen yliopiston hallitus hyväksynee kokouksessaan 14.12.2022 (johtosääntö 3 §).

 

Tiedekuntien rahoitus on kohdistettu yliopiston sisäisen rahanjaon hallituksen vahvistamien periaatelinjauksien mukaisesti. Yliopiston hallitus on täsmentänyt tiedekuntien perusrahoituksen kohdentamisperiaatteita vuoden 2023 talousarvion lähtökohdista kokouksessaan 7.9.2022. Tiedekuntien rahoitus koostuu indikaattoriperusteisesta rahoituksesta, tiedekuntien kehittämissuunnitelmaan perustuvasta strategisesta rahoituksesta sekä muista strategisin perustein kohdennetuista sovituista eristä. Täydentävän rahoituksen osalta on määritelty tiedekuntakohtaiset vähimmäistavoitteet.

 

Filosofisen tiedekunnan vuoden 2023 talousarvionmukainen valtionrahoitus, yhteensä 26,5 milj. euroa, koostuu:

 

- rahoitusmallin kautta kohdentamasta rahoituksesta

- lisäaloituspaikkarahoituksesta

- varhaiskasvatuksen opettajankoulutuksen laajennuksesta

- suorista OKM:n rahoituksista (karjalan kieli, ortodoksinen teologia, harjoittelukoulu ja logopedia)

- OKM:n ohjelmaperustainen rahoitus (globaalipilotit)

- yliopiston kohdentamasta strategiarahoituksesta

- tiedekuntien strategiaperusteisesta rahoituksesta

- yliopiston kohdentamasta erillisrahoituksesta (kampussiirtoon liittyvien investointien poistokustannukset).

 

Perusrahoitusta on myös valtiovarainministeriön yliopistolle myöntämä kotikuntakorvaus 8,6 milj. euroa, joka sisältyy perusrahoituksen erään avustustuotot.

 

Talousarvioissa on valtiovarainministeriön (VM) yliopistolle myöntämän kotikuntakorvauksen arviona on käytetty VM tekemää vuoden 2023 arviolaskelmaa.

 

Tiedekunnan sisäisessä rahajaossa noudatetaan yliopiston ansaintamallia.

 

Filosofisen tiedekunnan täydentävän rahoituksen tavoitetaso on 7 milj. euroa. Tiedekunnan osastot ja harjoittelukoulu ovat budjetoineet täydentävän rahoituksen tuottoja 6,6 milj. euroa. Rahastojen muutoksen arvioidaan olevan 0,1 milj. euroa ja investointiavustuksien osuus on 0,5 milj. euroa.

 

Esitys Merkitään tiedoksi Filosofisen tiedekunnan talousarvio 2023.

 

Päätös Esityksen mukainen.