Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 2


 

 

 

 

 

§ 2

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Johtosäännön mukaan kutsu monijäsenisen hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta, ellei hallintoelin ole osaltaan toisin päättänyt.

 

Kokouskutsu on lähetetty 12.12.2022.

 

Johtosäännön mukaan yliopiston monijäseniset toimielimet ovat päätösvaltaisia, kun puheenjohtaja mukaan luettuna vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Puheenjohtajan päätöksellä monijäseninen hallintoelin voi pitää sähköpostikokouksen tai kokoontua kokonaan tai osittain videoneuvottelun, puhelimen tai muun etäosallistumismuodon välityksellä. Puheenjohtaja on päättänyt, että kokous pidetään hybridi-kokouksena (Teams-etäosallistumismuoto tai Futura-rakennuksen sali F111).

 

Esitys Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksytään esityslista ja lisälista.

 

Päätös Esityksen mukainen. Käsittelyyn otetaan asiakohdissa 5-10 seuraavat lisälista-asiat: 5. FM Marjukka Piiraisen perinteentutkimuksen alaan kuuluvan väitöskirjan arvosteleminen; 6. FT Matti Hiltusen kasvatustieteen alaan kuuluvan väitöskirjan arvosteleminen; 7. TM Harri Huovisen systemaattisen teologian ja patristiikan alaan kuuluvan väitöskirjan arvosteleminen; 8. FM Pihla Siimin perinteentutkimuksen alaan kuuluvan väitöskirjan arvosteleminen; 9. FM Juho Suokkaan englannin kielen ja kääntämisen alaan kuuluvan väitöskirjan arvosteleminen; ja 10. KM Juho Kahilan kasvatustieteen alaan kuuluvan väitöskirjan arvosteleminen.