Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 4


 

 

Dnro 268/03.04.09/2022

 

Valmistelija  

§ 4

TM Marita Tuomen systemaattisen teologian alaan kuuluvan väitöskirjan arvosteleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 1.8.2018 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on arvostella väitöskirjat. Filosofisen tiedekunnan erikseen antamien ohjeiden (21.5.2014) mukaan väitöskirjat arvostellaan asteikolla I - L.

 

TM Marita Tuomen väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus "Rauhaa ja politiikkaa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon käsitykset rauhasta kirkkojen oppineuvotteluissa 1970-1986 ja 1995" on tarkastettu julkisesti 25.11.2022. Vastaväittäjä dosentti Tomi Karttunen sekä tiedekunnan edustaja professori Pekka Metso puoltavat väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä teologian tohtorin tutkintoa varten ja esittävät sille arvosanaa magna cum laude approbatur.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 44 §:n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta.

 

Väittelijällä ei ole huomautettavaa lausunnoista. Vastaväittäjän ja tiedekunnan edustajan lausunnot ovat esityslistan liitteenä.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 29 §:n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne monijäsenisen hallintoelimen jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään.

 

Linkki väitöskirjaan: eRepo - Rauhaa ja politiikkaa: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Venäjän ortodoksisen kirkon käsitykset rauhasta kirkkojen oppineuvotteluissa 1970-1986 ja 1995 (uef.fi)

 

 

Esitys Asiassa annettujen lausuntojen perusteella tiedekuntaneuvosto arvostelee Marita Tuomen väitöskirjan arvosanalla magna cum laude approbatur.

 

Päätös Esityksen mukainen.