Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 5


 

 

Dnro 140/01.01.03/2023

 

Valmistelija Arja Hirvonen

§ 5

Dekaanin ehdotus yliopistonlehtorin, alana fysiikka, tehtävään otettavasta. Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä.

 

Yliopistonlehtorin, alana fysiikka tehtäväkuvaus on seuraavanlainen:

 

Yliopistonlehtorin tehtävän opetus- ja tutkimusala on fysiikka. Yliopistonlehtori antaa perus-, aine- ja syventävää opetusta sekä ohjaa opinnäytteitä.  Yliopistonlehtori on osaltaan arvioimassa ja kehittämässä alan koulutusta ja jatkuvaa oppimista sekä modernien oppimisympäristöjen ja -menetelmien käyttöä koulutuksessa. Tehtävä on opetuspainotteinen. Opetustehtävien lisäksi yliopistonlehtori osallistuu oman alansa tutkimukseen ja tutkijakoulutukseen. Tehtäviin kuuluu laitos- ja organisointitehtäviä. Tehtävän sijoituspaikka on luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnan fysiikan ja matematiikan laitos, Joensuun kampus.

 

Tehtävään esitetään otettavaksi laitoksen esittämän mukaisesti ilman julkihakua FT Risto Leinonen 1.2.2023 alkaen toistaiseksi. Leinonen on toiminut po. tutkimus- ja opetusalan piirissä määräaikaisena yliopistonlehtorina 1.6.2019 alkaen fysiikan ja matematiikan laitoksella. Liitteenä Leinosen cv, opetusportfolio ja julkaisuluettelo.

 

Yliopistonlehtorin palvelusuhteeseen valittavan tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut, ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31§). Tehtävään valittavalta edellytetään hyvää suomen kielen taitoa sekä kykyä opettaa tarvittaessa englannin kielellä.

 

Dekaani on 11.1.2023 vapauttanut FT Risto Leinosen opetusnäytteen antamisesta sillä perusteella, että hänellä on riittävästi käytännön yliopistollista opetuskokemusta Itä-Suomen yliopistossa ja sitä kautta osoitettu yliopistonlehtorin tehtävän edellyttämä hyvä opetustaito.

 

FT Risto Leinonen täyttää johtosäännössä mainitut yliopistonlehtorin kelpoisuusvaatimukset ja tehtävämäärityksen edellytykset.

 

Tiedekunnan dekaani esittää akateemiselle rehtorille, että FT Risto Leinonen otetaan fysiikan yliopistonlehtorin tehtävään 1.2.2023 alkaen toistaiseksi.


 

Esitys 1. Tiedekuntaneuvosto käsittelee tehtävämäärityksen.

2. Tiedekuntaneuvosto käsittelee esityksen tehtävään otettavasta.

 

Päätös 1. Esityksen mukainen.
2. Esityksen mukainen.