Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 16.01.2023/Pykälä 10


 

 

Dnro 996/03.01.00/2022

 

Valmistelija Anne Korhonen

§ 10

Täydennyshaun valintaperusteiden hyväksyminen vuodelle 2023

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9.4 §:n 4 kohdan mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää opetussuunnitelmista ja tutkintovaatimuksista sekä opiskelijoiden valintaperusteista.

 

Elokuussa 2023 järjestetään täydennyshaku hakukohteille, joissa aloituspaikat eivät täyty kevään toisessa yhteishaussa. Täydennyshaussa käytetään todistusvalintaa, ja valintaperusteet ovat samat kuin yhteishaussa.

 

Täydennyshaun valintaperusteet on valmisteltu Liiketaloustiede ja tietojenkäsittelytiede, Joensuu ja Kuopio -hakukohteille sekä Sosiaalityö, Kuopio ja Yhteiskuntatieteet, Joensuu ja Kuopio -hakukohteille. Mikäli hakukohteissa jää aloituspaikkoja täyttämättä yhteishaussa, järjestetään täyttämättä jääneille aloituspaikoille täydennyshaku.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto hyväksyy valintaperusteet liitteen mukaisesti.

 

Päätös Esityksen mukainen.