Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 25.01.2023/Pykälä 6


 

 

Dnro 1583/01.01.02/2022

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 6

Professorin, kasvatustiede, yliopistopedagogiikka, tehtävämäärityksen käsittely

Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus professorin tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä. Johtosäännön 10 §:n mukaan dekaanin tehtävänä on päättää professorin tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä tiedekuntaneuvostoa kuultuaan sekä siitä, vaaditaanko professorilta käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

 

Professorin, kasvatustiede, yliopistopedagogiikka,?tehtävä on tarkoitus täyttää 1.8.2023?lukien toistaiseksi.

 

Tehtävään valittavalta vaaditaan käytännöllinen perehtyneisyys tehtävänalaan. Käytännöllisellä perehtyneisyydellä tarkoitetaan kokemusta sekä yliopistollisesta opetus- ja ohjaustyöstä että yliopisto-opetuksen kehittämistyöstä.

 

Kyseisen tehtävän tehtäväntäyttötoimikunta on seuraava:?dekaani Janne Pietarinen (pj.),?professori Sari Havu-Nuutinen, yliopistonlehtori Kristiina Lappalainen, professori Laura Hirsto, professori Sanna Vehviläinen, johtava hallintopäällikkö Henni Nevalainen ja henkilöstösuunnittelija Nina Miinalainen.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee professorin,?kasvatustiede, yliopistopedagogiikka, tehtävän?tehtävämäärityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.