Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 23.02.2023/Pykälä 6


 

 

Dnro 14/03.04.09/2023

 

Valmistelija Annika Karvonen

§ 6

MDS Bina Kashyapin väitöskirjan arvosteleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 1.8.2018 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on arvostella väitöskirjat. Terveystieteiden tiedekunnan tutkintoja ja opintoja koskevien pysyväismääräysten 13.4 §:n mukaan väitöskirjat arvostellaan asteikolla hylätty-hyväksytty-kiittäen hyväksytty. Kiittäen hyväksytty arvosana edellyttää, että mainintaa esittävät kaksi kolmesta (esitarkastajat ja vastaväittäjä) tarkastajasta.

 

MDS Bina Kashyapin väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus "Transmembrane MUC1 in the oral mucosal epithelium -The effect of irradiation and smoking" on tarkastettu julkisesti 20.1.2023. Vastaväittäjä, professori Jaana Hagström (Turun yliopisto), puoltaa väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä filosofian tohtorin tutkintoa varten ja esittää arvosanaksi hyväksytty. Molemmat esitarkastajat, dosentti Outi Monni (Helsingin yliopisto) ja professori Udo Gaipl (Universitätsklinikum Erlangen) puoltavat väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä filosofian tohtorin tutkintoa varten ja esittävät arvosanaksi hyväksytty.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 44 §:n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta. Väittelijällä ei ole huomautettavaa lausunnoista. Esitarkastajien ja vastaväittäjän lausunnot ovat liitteenä.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 29 §:n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne monijäsenisen hallintoelimen jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään.

Esitys Asiassa annettujen lausuntojen perusteella tiedekuntaneuvosto arvostelee MDS Bina Kashyapin väitöskirjan arvosanalla hyväksytty.

 

Päätös Esityksen mukainen.