Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 4


 

 

Dnro 1127/01.01.03/2022

 

Valmistelija Hanna Ollikainen-Richards

§ 4

Dekaanin esitys Itä-Suomen yliopiston rehtorille LT Sanna Toppila-Salmen ottamisesta professorin, korva-, nenä- ja kurkkutaudit, tehtävään toistaiseksi: Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on 26.9.2022 tekemällään päätöksellä hyväksynyt professorin/apulaisprofessorin (tenure track), tehtävän tehtäväntäyttöselosteen.

 

Haettavana ollutta tehtävää haki määräaikaan mennessä kaksi hakijaa: LT Sanna Toppila-Salmi ja Dr. Med. Aarno Dietz. Hakijayhteenveto on liitteenä.

 

Yliopistolain mukaan hakijoiden ja kutsuttavien kelpoisuudesta ja ansioista on ennen valintaa pyydettävä lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, kun henkilö valitaan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden määräaikaiseen työsuhteeseen. Asiantuntijan esteellisyyteen sovelletaan hallintolain (434/2003) 27-29 §:ää.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön mukaan Professorin (Professor) palvelussuhteeseen valittavan tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

Terveystieteiden tiedekunnan dekaani on päättänyt 13.9.2022, että korva-, nenä- ja kurkkutautien professorin tehtävään otettavalta vaaditaan käytännöllinen perehtyneisyys tehtävänalaan. Käytännöllinen perehtyneisyys katsotaan olevan henkilöllä, jolla on korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärin tutkinto/pätevyys sekä laaja-alainen kliininen kokemus po. erikoisalalla.

 

Asiantuntijalausunnot tehtävää hakeneiden kelpoisuudesta ja ansioista on dekaanin päätöksen 16.9.2022 mukaan pyydetty seuraavilta henkilöiltä: professori Olli-Pekka Alho (Oulun yliopisto) ja prof Danielle Friberg (Uppsala universitet). Asiantuntijoiden lausunnot ovat liitteenä.

 

Hakuasiakirjojen ja asiantuntijalausuntojen perusteella tehtäväntäyttötoimikunta esittää, että haettavana ollut tehtävä täytetään korva-, nenä- ja kurkkutautien professorin tehtävänä ja siihen nimitetään LT Sanna Toppila-Salmi 1.8.2023 alkaen toistaiseksi. Tehtäväntäyttötoimikunnan esitys ja Sanna Toppila-Salmen hakuasiakirjat ovat liitteenä.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaani tekee rehtorille ehdotuksen professorin tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Sanna Toppila-Salmelta ei vaadita opetusnäytettä.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee nimitysesityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.