Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 22.03.2023/Pykälä 7


 

 

Dnro 686/01.01.02/2023

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 7

Professorin, erityispedagogiikka, opetusmenetelmien kehittäminen ja oppimisen tukeminen, tehtävän tehtävämääritys KT Erkko Soinnun kutsumiseksi tehtävään toistaiseksi: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Yliopistolain (558/2009) 33 §:n 2 momentin mukaan professorin tehtävä voidaan täyttää kutsusta haettavaksi julistamatta silloin kun tehtävään voidaan kutsua ansioitunut henkilö tai tehtävään valitaan määräajaksi. Tehtävään voidaan valita kutsusta vain henkilö, joka kiistatta täyttää kelpoisuusvaatimukset. 

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n 1 momentin mukaan professorin palvelussuhteeseen valittavan tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan. 

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus professorin tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä ja johtosäännön 10 § mukaan dekaani päättää professorin tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä tiedekuntaneuvostoa kuultuaan sekä valitsee myös asiantuntijat antamaan lausunnon professorin tehtävään hakeneista tai kutsuttavasta. Dekaani tekee ehdotuksen rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Kasvatustieteiden ja psykologian osasto esittää strategisen henkilöstösuunnitelmansa mukaisesti, että erityispedagogiikan, opetusmenetelmien kehittäminen ja oppimisen tukeminen, professorin tehtävä täytetään kutsumenettelyllä niin, että siihen kutsutaan Erkko Sointu 1.9.2023 alkaen toistaiseksi. Kutsumenettelyn perusteena esitetään seuraavaa:

 

Erkko Sointu on suorittanut kasvatustieteen tohtorin tutkinnon vuonna 2014 Itä-Suomen yliopistossa. Hänelle on myönnetty dosentin arvo vuonna 2020 Lapin yliopistosta.

 

Sointu toimii tällä hetkellä määräaikaisessa erityispedagogiikan professorin tehtävässä Itä-Suomen yliopistossa. Aiemmin hän on toiminut mm. tutkijatohtorina ja yliopistotutkijana Itä-Suomen yliopistossa. 

 

Soinnun julkaisuluettelossa on 80 julkaisua, joihin voi tutustua tarkemmin liitteenä olevasta julkaisuluettelosta. Hän ohjaa kuutta väitöskirjatutkijaa, joista kahden pääohjaajana. Soinnulla on kokemusta tutkimus- ja kehittämishankkeiden johtamisesta sekä tutkimusrahoituksen hakemisesta.

 

Soinnun cv, julkaisuluettelo ja opetusansioiden portfolio ovat liitteenä.  

 

Tehtävässä ei vaadita käytännöllistä perehtyneisyyttä tehtävänalaan. 

 

Kyseisen tehtävän tehtäväntäyttötoimikunta on seuraava: dekaani Janne Pietarinen pj., professori Taina Hintsa, professori Ritva Kantelinen sekä professori Hannu Savolainen.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee ehdotuksen tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä sekä dekaanin ehdotuksen tehtävään kutsuttavasta.?

 

Päätös Esityksen mukainen.