Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston yliopistokollegio
Pöytäkirja 11.05.2023/Pykälä 4


 

 

Dnro 984/02.05.02.02/2023

 

§ 4

Yliopiston tilinpäätös ja toimintakertomus (klo 12.00 alkaen)

Rehtori esitteli toimintakertomuksen. Rehtori esitti tietoja mm. keskeisistä tapahtumista vuonna 2022, tutkinnoista ja julkaisuista, täydentävästä rahoituksesta sekä arviota todennäköisestä tulevasta kehityksestä. Talous- ja rahoitusjohtaja esitteli tilinpäätöksen taloustietoja.

 

Yliopistokollegion jäsenillä oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Keskustelu oli monipuolista, keskusteltiin muun muassa Venäjä-yhteistyön päättymisen vaikutuksista, rankingien laskusta, tohtorintutkintojen määristä, yleiskustannusindeksistä, yliopiston sijoitustoiminnasta, johdon palkkioista sekä toimenpiteistä kv- opiskelijoiden ja -henkilöstön määrän kasvattamiseksi.