Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun johtokunta
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 6


 

 

Dnro 52/00.04.00.02/2023

 

Valmistelija johtava rehtori Jyrki Huusko

§ 6

Harjoittelukoulun johtamisjärjestelmän uudistaminen

Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun toiminnassa on viimeisen kahden lukuvuoden aikana pyritty vahvistamaan koulukohtaista toimintaa: lukuvuonna 2021-2022 keskityttiin tiimityöskentelyn kehittämiseen, lukuvuodeksi 2022-2023 muutettiin harjoittelukoulun työryhmien rakennetta siten, että koko harjoittelukoulun yhteisiä työryhmiä vähennettiin ja koulukohtaisten ryhmien määrää lisättiin. Tällä toiminnalla on ollut tarkoitus lisätä koulujen mahdollisuutta entistä paremmin vastata yksilöllisiin kehittämistarpeisiin.

 

Tulevana lukuvuotena 2023-2024 tämä prosessi jatkuu. Harjoittelukoulun johtamisjärjestelmää on muutettu viimeksi vuonna 2019. Tällöin, Rantakylän normaalikoulun toiminnan hakiessa toimintamuotoaan, nimettiin koko harjoittelukoulun yhteinen johtoryhmä. Johtoryhmän tehtävä oli valmistella molempia normaalikouluja koskevia päätöksiä ja strategisia linjauksia.

 

Harjoittelukoulujen yhteinen valtakunnallinen strategia valmistui 2022. Harjoittelukoulun toiminta kahden normaalikoulun mallissa on vakiintunut. Ajankohtaista on lisätä koulukohtaista osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia yksittäisen koulun tasolla. Tähän pystytään vaikuttamaan myös johtamisjärjestelmää uudistamalla.

 

Keskeiset muutokset:

  • Koko harjoittelukoulun yhteisen johtoryhmän lakkauttaminen (UEF johtosääntö 22 §).
  • Koulukohtaisten suunnitteluryhmien perustaminen.
  • Lisääntyneen oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmän vahvistaminen.
  • Harjoittelukoulun rehtorikokouksen virallistaminen.

 

Valmistelu:

  • Taustamateriaalina mm. työtyytyväisyyskyselyt (kevät 2022)
  • Rehtoriseminaari järjestelmän puutteista ja toivotuista kehittämiskohteista (tammikuu 2023)
  • Johtoryhmän työskentelyaamupäivä (huhtikuu 2023)
  • Dekaanin ja yliopiston lakiasiainpalvelujen näkemys muutoksiin (toukokuu 2023)
  • Opettajakuntakäsittely (toukokuu 2023).

 

Esitys Johtava rehtori esittelee johtamisjärjestelmäaihion. Saatetaan johtokunnalle tiedoksi harjoittelukoulun johtamisjärjestelmän uudistukset.

 

Päätös Johtava rehtori esitteli johtamisjärjestelmäaihion. Johtokunnalle saatettiin tiedoksi harjoittelukoulun uusi johtamisjärjestelmä. Kirjattiin saatu palaute muun henkilökunnan lähiesimiesjärjestelyistä pohdittavaksi palautteen käsittelyvaiheessa.