Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 9


 

 

Dnro 423/01.01.03/2023

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 9

Dekaanin ehdotus yliopistonlehtorin, kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede, tehtävään otettavasta: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Yliopistonlehtorin, kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede, tehtävä on sijoitettu kasvatustieteiden ja psykologian osastoon Joensuun kampukselle. Yliopistonlehtorin tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut, hänellä tulee olla hyvä opetustaito (johtosääntö 31 §) sekä suoritetut opettajan pedagogiset opinnot 60 op. Lisäksi häneltä edellytetään verkko- ja monimuoto-opetuksen hallintaa ja kokemusta, hyvää suomen kielen taitoa ja kykyä ja halukkuutta opettaa myös englannin kielellä sekä dokumentoitua näyttöä aktiivisesta tutkimustoiminnasta väitöskirjatyön lisäksi. Tehtäväntäytössä eduksi katsotaan hakijan tutkimus- ja osaamisalueen kohdistuminen joko kasvatushistoriaan tai kasvatussosiologiaan, kokemus opinnäytetöiden ohjauksesta, valmius opettaa ja ohjata sekä määrällisten että laadullisten tutkimusmenetelmien käyttöä. Lisäksi eduksi katsotaan kokemus opetuksen kehittämisestä, oppimateriaalin tuottamisesta ja muut opetus- ja ohjausansiot, kokemus englanninkielisestä opetuksesta ja ohjauksesta sekä kokemus kansainvälisestä tutkimus- ja koulutusyhteistyöstä.

 

Tehtävä on ollut haettavana 3.4.2023 päättyneenä aikana. Tehtävää haki määräaikaan mennessä kahdeksan hakijaa: FT Huhtala Hanna-Maija, LitM Ilvonen Arto, FT Kaatrakoski Heli, KM Keränen-Pantsu Raili, KT Laakkonen Erja, KM Leskinen Jasmiina, KT Martikainen Timo ja FT Pöysä Jyrki. Hakijayhteenveto on liitteenä. 23.4.2023 toteutettuihin haastatteluihin kutsuttiin soveltuvan tohtoritutkinnon, opetuskokemuksen, suoritettujen pedagogisten opintojen (60 op) ja dokumentoidun väitöksen jälkeisen tutkimusnäytön perusteella FT Hanna-Maija Huhtala ja KT Erja Laakkonen.

 

Opetusansioiden portfolioiden ja haastattelujen perusteella johtosäännön edellyttämä hyvä opetustaito yliopistonlehtorin, kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede, tehtävään on molemmilla haastatteluun kutsutuilla hakijoilla.

 

Haastattelun ja hakemusasiakirjojen perusteella KT Erja Laakkonen täyttää johtosäännössä mainitut yliopistonlehtorin, kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede, palvelussuhteen ehdot ja yliopistonlehtorin tehtävässä vaaditut edellytykset.

 

Kasvatustieteiden ja psykologian osasto on esittänyt, että KT Erja Laakkonen otetaan yliopistonlehtorin, kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede, tehtävään 1.8.2023 lukien. Osaston esitys perusteluineen on liitteenä.

 

Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että KT Erja Laakkonen otetaan yliopistonlehtorin, kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede, tehtävään 1.8.2023 lukien toistaiseksi. Laakkosen ansioluettelo, julkaisuluettelo ja opetusportfolio ovat liitteinä. Mahdollista kieltäytymistä varten ehdotus varasijalle on FT Hanna-Maija Huhtala.

 

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta KT Erja Laakkosen ottamiseksi yliopistonlehtorin, kasvatustiede ja aikuiskasvatustiede, tehtävään.

 

Päätös Esityksen mukainen.