Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 7


 

 

Dnro 1370/01.08.00/2022

 

Valmistelija Marko Junkkarinen

§ 7

Dosentin arvon myöntäminen YTT Johanna Hietamäelle

YTT Johanna Hietamäki on hakenut sosiaalityön, erityisesti lähisuhdeväkivallan tutkimuksen (Social Work, especially Research on Domestic Violence) dosentin arvoa Itä-Suomen yliopistoon. Dosenttihakemus on pantu vireille 23.10.2022 Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa.

 

Yliopistolain (558/2009) 89 §:n mukaan yliopisto voi hakemuksesta myöntää dosentin arvon henkilölle, jolla on perusteelliset tiedot omalta alaltaan, julkaisuilla tai muulla tavoin osoitettu kyky itsenäiseen tutkimustyöhön tai taiteelliseen työhön sekä hyvä opetustaito.

 

Yhteiskuntatieteiden laitos on todennut Hietamäen hakeman dosentuurin tarkoituksenmukaiseksi laitoksen opetuksen ja tutkimuksen kannalta seuraavin perustein: "Hietamäen dosentuurihakemus niveltyy luontevaksi osaksi yhteiskuntatieteiden laitoksen "Hyvinvoinnin sosiaaliset ulottuvuudet" -painoalaa, jonka tutkimus kohdentuu muun muassa mikrososiaalisten elämäntilanteiden tunnistamiseen sekä niihin kohdentuviin auttamistyön käytäntöihin. Lähisuhdeväkivallan tutkimus yhdistää useita yhteiskuntatieteiden laitoksen oppiaineita niin tutkimuksen kuin opetuksenkin kannalta."

 

Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on päättää dosentin arvon myöntämisestä.

 

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan dekaani päätti kutsua asiantuntijoiksi (20.1.2023) dosentti, yliopiston lehtori Tarja Orjasmäen (Lapin yliopisto) ja apulaisprofessori Johanna Kiilin (Jyväskylän yliopisto) antamaan lausuntonsa YTT Johanna Hietamäen tieteellisestä pätevyydestä sosiaalityön, erityisesti lähisuhdeväkivallan tutkimuksen (Social Work, especially Research on Domestic Violence) dosentin arvoa varten. Dekaanin nimeäminä asiantuntijoina toimineet Orjasniemi ja Kiili puoltavat dosentin arvon myöntämistä Hietamäelle.

 

Hietamäki on suorittanut seuraavat tutkinnot: YTT v. 2015 (Jyväskylän yliopisto), YTM v. 2005 (Jyväskylän yliopisto) ja sosiaaliohjaaja v. 1993 (Seinäjoen sosiaalialan oppilaitos), lisäksi hän on suorittanut yliopistopedagogisia opintoja yht. 10 op v. 2013 (Jyväskylän yliopisto). Nykyisessä tehtävässään erikoistutkijana (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, THL, Helsinki) Hietamäki on toiminut 1.10.2017 alkaen. Aiemmin hän on toiminut mm. erikoistutkijana v. 2015-2017 (THL, Helsinki), administrator/tuntityönä vv. 2014-2015 (European Social Work Research Association, ESWRA), ja yliopistonopettajana vv. 2013-2014 (Jyväskylän yliopisto). 

 

Dosentilta vaaditaan hyvä opetustaito (Yliopistolaki 558/2009). Dekaani voi vapauttaa hakijan opetusnäytteen antamisesta, jos opetusansiot ovat tiedekunnan dosenttiohjeen mukaisesti todennettavissa muutoin. Dekaani on 11.4.2023 tekemällään päätöksellä vapauttanut Hietamäen opetusnäytteen antamisesta ja todennut opetusansiot hakemusasiakirjojen perusteella.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto toteaa, että YTT Johanna Hietamäki täyttää yliopistolaissa mainitut dosentin arvon edellytykset ja myöntää sosiaalityön, erityisesti lähisuhdeväkivallan tutkimuksen (Social work, especially Research on Domestic Violence) dosentin arvon Itä-Suomen yliopistoon.

 

Päätös Esityksen mukainen.