Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston hallitus
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 4


 

 

Dnro 51/00.03.01/2023

 

Valmistelija

Akateeminen rehtori Tapio Määttä  

§ 4

Aloituspaikat 2024

Yliopistolain (558/2009) 14 §:n 2 momentin 10-kohdan mukaan hallituksen tehtävänä on mm. "päättää yliopistoon valittavien opiskelijoiden määrästä."

A picture containing black, darkness

Description automatically generated

 Vuosien aloituspaikat 2018-2023

 

 Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 25.1.2023 kokouksessaan on päättänyt esittää hallitukselle hyväksyttäväksi vuodelle 2024 yhteensä 1350 aloituspaikkaa. Vuoden 2024 alhaisempia aloituspaikkamääräesitys, 50 paikkaa vähemmän, perustuu, ettei ko. vuonna ole haussa kaikki ortodoksisen teologian hakukohteet. 

 

 

 

Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 19.4.2023 kokouksessaan on päättänyt esittää hallitukselle hyväksyttäväksi tiedekunnan aloituspaikkamääräksi vuodelle 2024 yhteensä 1100 aloituspaikkaa. 

 

Terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 25.1.2023 kokouksessaan on päättänyt esittää hallitukselle hyväksyttäväksi tiedekunnan aloituspaikkamääräksi vuodelle 2024 yhteensä 800 aloituspaikkaa. 

 

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 16.1.2023 kokouksessaan on päättänyt esittää hallitukselle hyväksyttäväksi tiedekunnan aloituspaikkamääräksi vuodelle 2024 yhteensä 1250 aloituspaikkaa.

 

Esitys Hallitus päättää hyväksyä aloituspaikat vuodelle 2024 tiedekuntien esitysten mukaisesti.

 

Päätös Esityksen mukaisesti.