Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 3


 

 

Dnro 225/03.04.09/2023

 

Valmistelija Salli Anttonen

§ 3

HTM Elsi Takalan käytännöllisen teologian (ort.) alaan kuuluvan väitöskirjan arvosteleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 1.8.2018 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on arvostella väitöskirjat. Filosofisen tiedekunnan erikseen antamien ohjeiden (21.5.2014) mukaan väitöskirjat arvostellaan asteikolla I - L.

 

HTM Elsi Takalan väitöskirjaksi tarkoittama tutkimus "Kanonien katveessa. Naiset, lapset ja ihmisoikeudet ortodoksisessa kirkossa" on tarkastettu julkisesti 19.5.2023. Vastaväittäjä dosentti, TT Jyri Komulainen sekä tiedekunnan edustaja yliopistonlehtori, TT Kaisa Puustinen puoltavat väitöskirjan hyväksymistä opinnäytteenä filosofian tohtorin tutkintoa varten ja esittävät sille arvosanaa non sine laude approbatur.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 44 §:n mukaan ennen väitöskirjan arvostelua tekijälle on varattava tilaisuus vastineen antamiseen esitarkastajan, tarkastajan tai vastaväittäjän lausunnosta.

 

Väittelijällä ei ole huomautettavaa lausunnoista. Vastaväittäjän ja tiedekunnan edustajan lausunnot ovat esityslistan liitteenä.

 

Yliopistolain 24.7.2009/558 29 §:n mukaan opintosuorituksen arvosteluun saavat osallistua vain ne monijäsenisen hallintoelimen jäsenet tai varajäsenet, joilla on samantasoinen opintosuoritus tai jotka on otettu professorin tehtävään.

 

Linkki väitöskirjaan: eRepo - Kanonien katveessa: naiset, lapset ja ihmisoikeudet ortodoksisessa kirkossa (uef.fi)

 

 

Esitys Asiassa annettujen lausuntojen perusteella tiedekuntaneuvosto arvostelee Elsi Takalan väitöskirjan arvosanalla non sine laude approbatur.

 

Päätös Esityksen mukainen.