Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 6


 

 

Dnro 1138/01.01.02/2022

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 6

Dekaanin ehdotus professorin, yleinen kasvatustiede, tehtävään otettavasta: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja ope-tus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Professorin, kasvatustiede, tehtävä on ollut haettavana 29.11.2022 päättyneenä hakuaikana. Tehtävää hakivat (9): KT Brauer Sanna, KT Huttunen Rauno, KT Kangas Marjaana, FT Kosunen Sonja, FT Mullola Sari, KT Lemmetty Soila, KT Quakrim-Soivio Najat, FT Raja-la Antti ja PhD Suero Montero Calkin.

 

Yliopistolain (558/2009) 31 §:n mukaan hakijoiden ja tehtävään kutsuttavien kelpoisuudesta ja ansioista on ennen valintaa pyydettävä lausunto vähintään kahdelta asiantuntijalta, kun henkilö valitaan toistaiseksi voimassa olevaan tai vähintään kahden vuoden määräai-kaiseen työsuhteeseen. Asiantuntijan esteellisyyteen sovelletaan hallintolain 27-29 §:ää. Asiantuntijoiden valinnasta, toiminnasta ja tehtävästä määrätään tarvittaessa johtosäännössä.

Tehtäväntäyttötoimikunnan (dekaani Janne Pietarinen, yliopistonlehtori Kristiina Lappalainen, professori Sari Havu-Nuutinen, professori Jyri Manninen) esityksestä dekaanin päätöksellä 11.1.2023 tehtävän kärkihakijoiksi valittiin tehtävän kelpoisuusehdot ja selkeimmin tehtävämäärityksessä mainitut ansiot täyttäneet hakijat (3): FT Kosunen Sonja, FT Mullola Sari ja FT Rajala Antti.

 

Asiantuntijalausunnot hakijoiden kelpoisuudesta ja ansioista pyydettiin dekaanin 20.1.2023 tekemän päätöksen mukaan seuraavilta: professori, Satu Uusiautti, Lapin yliopisto ja professori Tero Järvinen, Turun yliopisto.

Professorin, yleinen kasvatustiede, tehtävän tehtäväntäyttötoimikunta on esittänyt, että tehtävään otetaan FT Sonja Kosunen. Mahdollista kieltäytymistä varten varasijalle asetetaan FT Antti Rajala. Valintamuistio on liitteenä.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 31 §:n mukaan professorin palvelussuhteeseen toistaiseksi tai yli kaksivuotiskaudeksi valittavan tulee olla tieteellisesti tai taiteellisesti pätevä ja hänellä tulee olla hyvä opetustaito ja, jos se on tärkeää tehtävän hoitamiselle, käytännöllinen perehtyneisyys tehtäväalaan.

 

FT Sonja Kosunen täyttää johtosäännön 31 §:ssä mainitut professorin kelpoisuusvaatimukset. Hän on tieteellisesti pätevä professorin, yleinen kasvatustiede, tehtävään. Tehtäväntäyttötoimikunnan puheenjohtajan päätöksellä Kosunen on vapautettu opetusnäytteen antamisesta. Kosusen opetustaidon on arvioitu täyttävän johtosäännön 31 § edellytykset (hyvä opetustaito). 

Dekaanin ehdotus rehtorille on, että FT Sonja Kosunen otetaan professorin, yleinen kasvatustiede, tehtävään 1.7.2023 lukien. Varasijalle asetetaan FT Antti Rajala. Rajala on vapautettu opetusnäytteen antamisesta. Rajalan opetustaidon on arvioitu täyttävän johtosäännön 31 § edellytykset (hyvä opetustaito).

 

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta Sonja Kosusen ottamiseksi professorin, yleinen kasvatustiede, tehtävään. Varasijalle asetetaan FT Antti Rajala.

 

Päätös Esityksen mukainen.