Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 8


 

 

Dnro 1048/01.01.03/2023

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 8

Dekaanin ehdotus TT Petra Kuivalan ottamisesta yliopistotutkijan (vakinaistamispolku, Tenure Track), globaali kristinusko, tehtävään: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin

tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Johtosäännön 9 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtäväalasta ja tehtävämäärityksestä.

Yliopistotutkijan (vakinaistamispolku, Tenure Track), globaali kristinusko, tehtävämäärityksen mukaan: " Yliopistotutkijan tehtävänä on oman alansa tutkimus ja opetus. Hän osallistuu tutkimushankkeiden valmisteluun, toteuttamiseen ja sekä täydentävän tutkimusrahoituksen hakemiseen. Yliopistotutkija osallistuu teologian koulutusohjelmien opetustehtäviin, hän ohjaa pro gradu tutkielmia sekä osallistuu väitöskirjatutkimusten oh-jaukseen monitieteisessä sosiaalisten ja kulttuuristen kohtaamisten (SCE) -jatkokoulutusohjelmassa. Lisäksi tehtäviin kuuluu yhteiskunnallisia tehtäviä, kuten tutkimuksesta tiedottaminen ja asiantuntijana toimiminen asiantuntijatehtäviä sekä hallinnollisia tehtäviä.

 

Tehtävään valittavalta edellytetään soveltuvaa tohtorin tutkintoa ja hyvää opetustaitoa (johtosääntö 31 §). Lisäksi valittavalla tulee olla vahvoja väitöskirjan jälkeisiä tutkimusansioita yllä kuvatulta tutkimusalueelta.

 

Tehtävässä tutkimus, opetus ja ohjaus voi tapahtua englannin kielellä."

 

Tehtävä täytetään 1.9.2023 alkaen neljän (4) vuoden määräajaksi. Määräaikaisuuden perusteena on vakinaistamispolku, tenure track. Täsmentävä sopimus vakinaistamispolun arviointikriteereistä laaditaan työsopimuksen liitteeksi ja se allekirjoitetaan samanaikaisesti henkilön työsopimuksen kanssa. Tiedekunnassa sovitulla tavalla eteneminen vakinaistamispolulla tutkijatohtorista yliopistotutkijan tehtävään tapahtuu ulkoisen asiantuntija-arvioinnin perusteella.

 

Tehtävässä on kyseessä post doc -vaiheessa tutkimustoiminnassaan ansioituneen suorarekrytoinnista vakinaistamispolun yliopistotutkijavaiheeseen, ja siihen on tarkoitus kutsua TT Petra Kuivala (Harvard University/Helsingin yliopisto). Tehtävän täyttämistä on valmis-tellut dekaanin asettama tehtäväntäyttötoimikunta (dekaani Janne Pietarinen (pj.), pro-fessori Ilkka Huhta, yliopistolehtori Esa Penttilä, professori Jopi Nyman ja professori Kati Tervo-Niemelä).

 

Tehtäväntäyttötoimikunta on esittänyt, että TT Petra Kuivala otetaan yliopistotutkijan (vakinaistamispolku, Tenure Track), globaali kristinusko, tehtävään 1.9.2023 lukien neljän (4) vuoden määräajaksi.

 

TT Petra Kuivala täyttää johtosäännön 31 §:ssä mainitut yliopistotutkijan kelpoisuusvaatimukset ja hänellä on tehtävässä edellytettävä kielitaito sekä johtosäännön edellyttämä hyvä opetustaito.

 

Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että TT Petra Kuivala otetaan yliopistotutkijan (vakinaistamispolku, Tenure Track), globaali kristinusko, tehtävään 1.9.2023 lukien neljän (4) vuoden määräajaksi. Määräaikaisuuden perusteena on vakinaistamispolku, tenure track.

 

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta TT Petra Kuivalan ottamiseksi yliopistotutkijan (vakinaistamispolku, Tenure Track), globaali kristinusko, tehtävään 1.9.2023 lukien neljän (4) vuoden määräajaksi.

 

Päätös Esityksen mukainen.