Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 27.09.2023/Pykälä 3


 

 

Dnro 2189/01.08.00/2023

 

Valmistelija Arja Hirvonen

§ 3

MMT Parvez Ranan opetusnäytteen kuunteleminen ja arvosteleminen dosentin arvon myöntämistä varten alana kaukokartoitus tropiikissa (Remote Sensing in Tropics)

Yliopistolain 558/2009 89 §:n mukaan dosentilta vaaditaan hyvä opetustaito. Pääsääntöisesti opetustaito arvioidaan hakemusasiakirjoista ilmenevien tietojen perusteella. Tällöin huomioidaan käytännön opetuskokemus yliopistotasolla ja näytöt opinnäytteiden ohjauksesta, suoritetut korkeakoulupedagogiset opinnot, muu pedagoginen kelpoisuus sekä aiemmin vähintään arvosanalla hyvä hyväksytty opetusnäyte, joka on annettu yliopistotasoiseen tehtävään.

 

Dosentilta edellytettävän hyvän opetustaidon arvioimiseksi MMT Parvez Ranan tulee, dekaanin päätöksen 9.6.2023 mukaisesti, antaa opetusnäyte dosentin arvon myöntämiseksi alana kaukokartoitus tropiikissa (Remote Sensing in Tropics). Hän antaa opetusnäytteen aiheena "Remote sensing-based tropical forest above-ground biomass estimation".

 

Opetusnäytteestä annetaan arvosana asteikolla välttävä - tyydyttävä - hyvä - kiitettävä - erinomainen.

 

Opetusnäyte arvioidaan tiedekunnan ohjeistuksen 17.3.2021 mukaan. Opetusnäytteen arvioinnissa kiinnitetään huomiota mm. arvioitavan kykyyn

  • jäsentää opetettava aihe kuulijoille ymmärrettäväksi,
  • perustella esittämiään ajatuksia ja väitteitä,
  • hyödyntää alan uusinta tutkimusta,
  • opettaa innostavasti ja ajatuksia herättävästi,
  • olla vuorovaikutuksessa opiskelijoiden kanssa,
  • aktivoida ja tukea oppimista,
  • laatia oppimateriaali kohdejoukko huomioiden,
  • hyödyntää verkko- ja monimuotopedagogiikan opetusmenetelmiä, ja
  • huomioida etä- ja lähiopetuksen (hybridiopetuksen) tarpeet ja mahdollisuudet, hallita opetustilannetta.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto kuuntelee MMT Parvez Ranan opetusnäytteen ja antaa sille arvosanan.

 

Päätös Opetusnäyte hyväksyttiin arvosanalla kiitettävä (4/5).