Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 27.09.2023/Pykälä 5


 

 

Dnro 1271/01.01.03/2023

 

Valmistelija Arja Hirvonen

§ 5

Dekaanin ehdotus PhD, dosentti Anna Laine-Petäjäkankaan ottamisesta yliopistotutkijan, ennallistamisekologia, tenure track -tehtävään. Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

 

Tiedekunnan metsätieteiden osastolla on tarkoitus täyttää ennallistamisekologian yliopistotutkijan (Tenure Track) -tehtävä siten, että tehtävään otetaan ilman julkihakua PhD, dosentti Anna Laine-Petäjäkangas. Tehtävän rahoitus on osana Suomen Akatemian Itä-Suomen yliopistolle myöntämää, yliopiston profiloitumistoimien tukemiseen tarkoitettua rahoitusta (ns. PROFI7-rahoitus kaudelle 2023-2028).

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävien tehtävänalasta ja tehtävänmäärityksestä.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön10 §:n mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Tiedekunnan henkilöstösuunnitelman mukaisesti metsätieteiden tutkimus- ja opetusalaa vahvistetaan yliopistotutkijan, alana ennallistamisekologia, tenure track -tehtävän täyttämisellä. Tehtävän sijoituspaikka on tiedekunnan metsätieteiden osasto, Joensuun kampus.

 

Tehtävänala ja tehtävänkuvaus on seuraava:

 

Yliopistotutkija (Tenure Track) tehtävänä on ennallistamisekologian alan itsenäinen tutkimus ja alaan liittyvä opetus. Tutkimus keskittyy ennallistamiseen turvemailla, mutta opetus kattaa metsien ennallistamisen käytännöt ja luonnonhoidon sekä turvemailla että kivennäismaan metsissä. Tehtäviin kuuluu oppiaineen tutkimuksen ja siihen liittyvää kotimaisen ja kansainvälisen koulutuksen (mukaan lukien englanninkielinen kandiohjelma ja opinnäytetöiden ohjaus) kehittäminen, metsämaatieteen tutkimusinfrastruktuurin ylläpitoon ja kehittämiseen osallistuminen, ulkopuolisen täydentävän rahoituksen hankinta ja tutkimusalansa kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön osallistuminen.

 

Tehtävään on harkittu otettavaksi ilman julkihakua PhD, dosentti Anna Laine-Petäjäkangas 1.11.2023 alkaen tai sopimuksen mukaan neljän vuoden määräajaksi.

 

Asiantuntijalausunnot PhD, dosentti Anna Laine-Petäjäkankaan kelpoisuudesta ja ansioista on dekaanin päätöksen mukaisesti pyydetty tutkimusprofessori Raija Laiholta (Luonnonvarainkeskus) ja professori Aveliina Helmilta (Institute of Ecology and Earth Sciences, University of Tartu, Estonia). Asiantuntijoiden puoltavat lausunnot ovat asiakohdan liitteenä.

 

Yliopiston johtosäännon mukaisen tehtäväntäyttötoimikunnan muodostivat puheenjohtaja, tiedekunnan dekaani Kari Lehtinen, jäseninä metsätieteiden osaston johtaja, tutkimusjohtaja Jukka Tikkanen, professori Annele Virtanen, teknillisen fysiikan laitokselta, professori Elina Oksanen ympäristö- ja biotieteiden laitokselta sekä hallinnollisena asiantuntijana johtava hallintopäällikkö Arja Hirvonen.  Yhteenvetona tehtäväntäyttötoimikunta toteaa, että PhD, dosentti Anna Laine-Petäjäkangas täyttää vakinaistamispolun yliopistotutkijan tasolle otettavan edellytykset sekä siihen vaadittavan pätevyyden ja on esitettävissä vakinaistamispolun yliopistotutkijan tehtävään.

 

Tenure Track-toimikunta puolsi kokouksessaan 22.8.2023 tehtäväntäytössä etenemistä.

 

Tehtäväntäyttötoimikunnan muistio, Laine-Petäjäkankaan cv, opetusportfolio ja julkaisuluettelo ovat asiakohdan liitteenä.

 

Vakinaistamispolun mukaiseen yliopistotutkijan palvelussuhteeseen valittavalla tulee olla soveltuva tohtorin tutkinto ja hyvä opetustaito sekä edellytykset määräajassa täyttää apulaisprofessorin palvelussuhteen kelpoisuusvaatimukset.

 

Yliopiston vakinaistamispolkua koskevan ohjeistuksen mukaisesti vakinaistamispolulla etenemisen kriteereistä sovitaan tarkemmin työsopimuksen liitteeksi tulevalla täsmentävällä sopimuksella.

 

 

Esitys 1. Tiedekuntaneuvosto käsittelee täytettävänä olevan yliopistotutkijan tehtävän tehtäväalan ja tehtävämäärityksen.

2. Tiedekuntaneuvosto käsittelee dekaanin ehdotuksen tehtävään otettavasta.

 

Päätös 1. Esityksen mukainen.
2. Esityksen mukainen.