Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 26.10.2023/Pykälä 5


 

 

Dnro 3953/01.01.02/2023

 

Valmistelija Arja Hirvonen

§ 5

Tiedekunnassa täytettäväksi tulevan materiaalitekniikan, erityisesti akkuteknologian apulaisprofessuurin tehtävän tehtävänala ja tehtävänmääritys. Tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Tiedekunnassa ja teknillisen fysiikan laitoksella valmistellun mukaisesti varaudutaan avaamaan materiaalitekniikan, erityisesti akkuteknologian apulaisprofessorin tehtävä. Tehtävä on tarkoitus täyttää yliopiston siltarahoituksen tuella 1.5.2024 alkaen.

 

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 11 §:n mukaan tiedekuntaneuvoston tehtävänä on käsitellä ehdotus tiedekunnan neliportaisen uramallin vakituisten tehtävien ja vakinaistamispolun tehtävänalasta ja tehtävämäärityksestä.

 

Tehtävänkuvaus on seuraavanlainen:

 

Apulaisprofessuurin tehtävänalana on materiaalitekniikka, erityisesti akkuteknologia. Tutkimus kohdistuu erityisesti akkumateriaaleihin ja akuissa käytettävien akkukennojen hiilijalanjälkeä vähentävien materiaalien ja teknologioiden kehittämiseen.  Tehtävän hoitaminen edellyttää vahvaa asiantuntemusta akkumateriaalitekniikasta. Apulaisprofessuuri vahvistaa yliopiston materiaalitekniikan tutkimusta ja tehtävä tukee teknillisen fysiikan DI-koulutuksen toteuttamista ja kehittämistä. Apulaisprofessorin tehtävään kuuluu täydentävän tutkimusrahoituksen hankkiminen, tutkimushankkeiden käynnistäminen ja johtaminen, korkeatasoinen julkaisutoiminta tehtävän alalta sekä alaan liittyvä opetus- ja ohjaustoiminta. Tehtävän opetuskieli on englanti. Tehtävän sijoituspaikka on luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnan teknillisen fysiikan laitos, Kuopion kampus.

 

Esitys Tiedekuntaneuvosto käsittelee täytettäväksi tulevan apulaisprofessuurin tehtävänalan ja -määrityksen.

 

Päätös Esityksen mukainen.