Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto
Pöytäkirja 22.11.2023/Pykälä 6


 

 

Dnro 3523/01.01.03/2023

 

Valmistelija Henni Nevalainen

§ 6

Dekaanin ehdotus FT Suvi Virtasen ottamisesta yliopistonlehtorin, psykologia, tehtävään: tiedekuntaneuvoston kuuleminen

Itä-Suomen yliopiston johtosäännön 10 §:n kohdan 9 mukaan dekaanin tehtävänä on tehdä ehdotus rehtorille kahdeksi vuodeksi tai sitä pidemmäksi ajaksi professorin tehtävään valittavasta ja opetus- ja tutkimushenkilöstön neliportaisen uramallin vakituiseen tehtävään sekä vakinaistamispolun tehtävään valittavasta tiedekuntaneuvostoa kuultuaan.

 

Yliopistonlehtorin/yliopisto-opettajan, psykologia, tehtävä on sijoitettu kasvatustieteiden ja psykologian osastoon Joensuun kampukselle. Yliopistonlehtorin tulee olla soveltuvan tohtorin tutkinnon suorittanut ja häneltä edellytetään laillistetun psykologin pätevyyttä, kokemusta psykologin kliinisestä työstä, aikuisten yleisimpien psykologisten arviointimenetelmien hallintaa sekä hyvää opetustaitoa (johtosääntö 31 §). Lisäksi edellytetään hyvää suomen kielen taitoa ja kykyä ja halukkuutta opettaa myös englannin kielellä sekä dokumentoitua näyttöä aktiivisesta tutkimustoiminnasta väitöskirjatyön lisäksi (yliopistonlehtori). Eduksi katsotaan kokemus psykologisen arvioinnin opettamisesta ja psykologiharjoittelijoiden ohjaamisesta psykologisessa arvioinnissa, kliinisen psykologian opettamiseen liittyvän osaaminen, kokemus opinnäytetöiden ohjauksesta ja muut opetus- ja ohjausansiot, kuten opettajan pedagogiset opinnot (30-60 op), kokemus verkko- ja monimuoto-opetuksesta sekä kokemus opetuksen kehittämisestä.

 

Tehtävä on ollut haettavana 16.10.2023 päättyneenä aikana. Tehtävää haki määräaikaan mennessä neljä hakijaa: PsM Aleksis Aronen, LiM Arto Ilvonen, PsM, FM Tuuli Paajanen sekä FT Suvi Virtanen. 10.11.2023 toteutettuihin haastatteluihin kutsuttiin soveltuvan tohtorin-/maisterintutkinnon, laillistetun psykologin pätevyyden sekä psykologian alan työkokemuksen perusteella PsM Aleksis Aronen, PsM, FM Tuuli Paajanen sekä FT Suvi Virtanen.

 

Opetusansioiden portfolion ja haastattelun perusteella haastatteluun kutsutuilla on johtosäännön edellyttämä hyvä opetustaito yliopistonlehtorin/yliopisto-opettajan, psykologia tehtävään.

 

Haastattelun ja hakemusasiakirjojen perusteella FT Suvi Virtanen täyttää johtosäännössä mainitut yliopistonlehtorin, psykologia, palvelussuhteen ehdot ja yliopistonlehtorin tehtävässä vaaditut edellytykset. Virtasella on tehtävään vaadittava kielitaito.

 

Kasvatustieteiden ja psykologian osasto on esittänyt, että FT Suvi Virtanen otetaan yliopistonlehtorin, psykologia, tehtävään 1.2.2024 lukien. Osaston esitys perusteluineen on liitteenä.

 

Dekaanin ehdotus akateemiselle rehtorille on, että FT Suvi Virtanen otetaan yliopistonlehtorin, psykologia, tehtävään 1.2.2024 lukien toistaiseksi. Virtasen ansioluettelo, julkaisuluettelo ja opetusportfolio ovat liitteinä. Mahdollista kieltäytymistä varten ehdotus varasijalle yliopisto-opettaja, psykologia, tehtävään on PsM, FM Tuuli Paajanen.

 

Esitys Dekaani kuulee tiedekuntaneuvostoa ehdotuksesta FT Suvi Virtasen ottamiseksi yliopistonlehtorin, psykologia, tehtävään. Varasijalle esitetään yliopisto-opettajan, psykologia, tehtävään PsM, FM Tuuli Paajasta.

 

Päätös Esityksen mukainen.