Dynasty tietopalvelu Haku RSS Itä-Suomen yliopisto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dyn10web.uef.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Itä-Suomen yliopiston hallitus
Pöytäkirja 21.11.2023/Pykälä 4


 

 

Dnro 51/00.03.01/2023

 

Valmistelijat

Akateeminen rehtori Tapio Määttä

Oikeudellinen asiantuntija Jonna Kosonen  

§ 4

Lähetekeskustelu koulutusjohtosäännöstä

Yliopistolain (558/2009) 14 §:n 2 momentin 8-kohdan mukaan hallituksen tehtävänä on mm. "hyväksyä johtosäännöt ja muut vastaavat yleistä järjestäytymistä koskevat määräykset sekä päättää yliopiston toimintarakenteesta".

 

Itä-Suomen yliopiston hallitus on hyväksynyt 21.6.2022 yliopiston opintojohtosäännön, joka tullut voimaan 1.8.2022. Opintojohtosääntöön esitetään useita muutoksia erilaisten uudistustarpeiden vuoksi. Osa muutoksista on teknisiä, mutta uudistusehdotus sisältää myös useita ja merkittäviä sisällöllisiä muutoksia. 

 

Opintojohtosäännön nimi esitetään muutettavaksi koulutuksen johtosäännöksi, jolloin nimi kuvaa johtosäännön sisältöä nykyistä nimeä paremmin. Myös koulutuksen johtosäännön lukujen ja määräysten rakennetta pyritään selkeyttämään. Johtosäännöstä on poistettu yksityiskohtaista sääntelyä ja määräyksiä on yhdistetty. Myös turhia lainsäädäntöviittauksia on poistettu samoin kuin viittauksia rehtorin yksittäisiin määräyksiin.

 

 Keskeisiä muutoksia ovat seuraavat:

 

.          Koulutuksen johtosäännössä selkeytetään akateemisen johtamisen rakennetta ja siihen liittyvien toimijoiden tehtäviä (3 §). Koulutuksen johtosäännössä on ylipäänsä pyritty yksilöimään eri toimijoiden vastuita. Esimerkiksi yksiköiden koulutuksesta vastaavat johtajat esittävät yksikön opetussuunnitelmat ja valintaperusteet tiedekuntaneuvostossa (3 §).

 

.          Koulutuksen johtosääntöä esitetään ajantasaistettavaksi vastaamaan nykyaikaisia ja laajasti käytettäviä koulutuksen toteuttamistapoja. Suoritustapojen huomioiminen vaikuttaa useisiin koulutuksen johtosäännön määräyksiin merkittävästi (luku VI). 

 

.          Koulutuksen johtosäännössä esitetään opiskelijavalintaan liittyvien oikaisuvaatimusten käsittelyn siirtämistä muutoksenhakulautakunnalta tiedekuntien dekaaneille. Muutoksesta seuraa tarve muuttaa johtosäännön 10 §:ää ja 25 §:ää vastaamaan tätä muutosta.

 

.          Koulutuksen johtosäännössä on selkeytetty opintojakson vastuuopettajan tehtäviä (31 §, 32 §, 35 §, 45 §).

 

.          Johtosääntöön on sisällytetty kokonaan uusi määräys opetuksen julkisuudesta (21 §).

 

 

Näiden muutosten lisäksi koulutuksen johtosääntöön sisältyy lukuisia pienempiä muutoksia. Liitteenä 2 olevasta koulutuksen johtosääntöluonnoksesta ilmenee keskeiset muutokset ja lyhyesti niiden taustalla vaikuttavat syyt.

 

Opetus- ja ohjausneuvosto on käynyt johtosäännöstä lähetekeskustelun 22.8.2023. Tämän jälkeen johtosääntöluonnosta on käsitelty pedajohtajaverkostossa 29.9.2023. Johtosääntöluonnosta on käsitelty kaikkien tiedekuntien koulutuksen kehittämisen toimikunnissa syys-lokakuussa, joissa yksiköiden koulutuksesta vastaavat johtavat ovat osallistuneet asian käsittelyyn ja heitä on pyydetty käsittelyä varten käsittelemään luonnosta koulutusta järjestävissä yksiköissä. Luonnoksesta on saatu kirjalliset kommentit kaikilta tiedekunnilta sekä kirjastolta, kielikeskukselta ja Jatkuvan oppimisen keskukselta. Myös eräät yksittäiset koulutusta järjestävät yksiköt ovat toimittaneet yksikkökohtaiset kommentit.

 

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnalta on pyydetty ja saatu kirjalliset huomiot. Lisäksi ylioppilaskunnan kanssa on järjestetty suullinen keskustelutilaisuus 23.10.2023, johon myös akateeminen rehtori on osallistunut. 

 

Jatko-opintojen osalta koulutuksen johtosäännön valmistelu on kesken. Tohtorikoulun johtoryhmä on käsittelyt koulutuksen johtosääntöluonnosta 27.9.2023 ja tämän jälkeen luonnos on ollut jatko-opintojen osalta kommentoitavana tiedekunnittain siten, että tiedekunnat ovat haluamallaan tavoin kuulleet tohtoriohjelmia. Jatko-opintojen osalta tiedekuntien esittämien kannanottojen yhteensovittaminen on kesken.

 

Koko henkilökunnan osallistaminen on mahdollistettu järjestämällä koulutuksen johtosäännön kehittämisestä avoin webinaari 27.9.2023. Johtosääntöluonnos on tällä hetkellä kommentoitava koko yliopistoyhteisön jäsenillä. Yhteistoimintaneuvottelukunta käsittelee koulutuksen johtosääntöluonnosta 29.11.2023. Opetus- ja ohjausneuvosto puolestaan ottaa kantaa koulutuksen johtosääntöluonnoksen 21.11.2023 kokouksessaan.

 

Koulutuksen johtosäännön valmistelu on eräiltä osin kesken. Edelleen valmisteltavat määräykset on merkitty liitteeseen. Ratkaistavana on erityisesti eräitä jatko-opintoihin liittyviä kysymyksiä, kuten kysymys siitä, tulisiko jatko-opiskelijan pääohjaajan olla yliopiston henkilökuntaan kuuluva. Lisäksi eräät määräykset edellyttävät selkeyttämistä. 

 

Hallitus käy lähetekeskustelun asiasta, jonka pohjalta koulutuksen johtosäännön valmistelu etenee. Hallitus käsittelee loppuun saakka valmistellun koulutuksen johtosäännön kokouksessaan 12.12.2023.

 

Esitys Hallitus keskustelee asiasta, jonka pohjalta asian valmistelua jatketaan. Hallitus käsittelee koulutusjohtosääntöä 12.12.2023 kokouksessaan.

 

Päätös Esityksen mukaisesti.